Siirry sisältöön

Tämän vuoden Räiskäleisiin otetaan nyt vastaan jäsenistön ehdotuksia. Ehdotuksia on jo tullut, mutta lisää otetaan vastaan. KYTin sisäisistä viestimistä löytää linkin, josta voi ehdottaa teemaa.

Tämän vuoden Räiskäleisiin otetaan nyt vastaan jäsenistön ehdotuksia. Ehdotuksia on jo tullut, mutta lisää otetaan vastaan. KYTin sisäisistä viestimistä löytää linkin, josta voi ehdottaa teemaa. 

Ehdotuksia on jo tullut, mutta niitä voi vielä ehdotella. Keinot ehdotteluun löydät KYTin sisäisestä viestinnästä.

Kuten aikaisempana vuonna, tänäkin vuonna Räiskäleiden-teema päätetään KYTin jäsenten ehdotuksista. Nyt jos koskaan kannattaa käyttää ääntään ja ehdottaa teemaa, jonka haluaisi nähdä äänestettävän voittoon. Nyt on meneillään aiheiden ehdottaminen. Ehdotetuista aiheista esiraati poimii mielenkiintoisimmat sekä yhdistää samanlaisia aiheita. Näistä aiheista äänestetään helmikuun lopulla. Äänestyksen alkamisesta tulee erikseen tietoa jäsenille.

Tähän mennessä Räiskäleitä on esitetty kahtena vuonna. Perinne jatkukoon. Räiskäleet on ollut hyvä paikka uusille kyttiläisille päästä lavalle ja nähdä ylioppilasteatterin arkitoimintaa.

Räiskäleet ensimmäinen esitettiin vuoden 2018 syksyllä.

Ensimmäiset Räiskäleet lyötiin lavalle 2018 syksyllä. Silloin Räiskäleissä ei vielä ollut teemaa, mutta tekstit päätyivät kuitenkin käsittelemään samanlaisia aiheita. Tekstit luotiin KYTin järjestämän käsikirjoituskurssin aikana. Räiskäle-tekstit ovat tästä ensimmäisestä Räiskäleistä lähtien, olleet kyttiläisten itse tekemiä.

Räiskäleissä nähtiin ensimmäisenä vuonna dystopista maailmaa, sukellettiin tunnetun kauhukirjailijan (H.P Lovecraft) mystiseen maailmaan, käsiteltiin mielenterveyden rajamaita sekä rentoudutaan livekuunnelman parissa. 

Esitykset olivat kulttuuriareenalla ja niihin oli vapaa pääsy.

Linkki: www.kuopionylioppilasteatteri.net/2018/10/11/raiskaleet/

Mainoskuva: Kuopion ylioppilasteatteri esittää piennäytelmiä: RÄISKÄLEET II - Eksyksissä
Vuonna 2019 syksyllä räiskäleiden teemana oli eksyksissä. Ja samaa yhteisen teeman alle kirjoittamista ajateltiin jatkaa tämänkin vuoden räiskäleissä.

Vuoden 2019 Räiskäleisiin valittiin yhteinen teema. Silloin laitettiin tulille jäsenistön itse ehdottamien teemojen kerääminen. Aihe valittiin näistä ehdotuksista. Räiskäleiden teemana oli ’eksyksissä’. Ja tätähän päätettiin jatkaa tämän vuoden Räiskäleitä varten.

Yhteinen teema auttoi pitämään esitykset kasassa, mutta jokainen esitys onnistui kuitenkin käsittelemään aihetta eri näkökulmasta. Kovin samanlaisia esityksiä ei tullut ja kokonaisuus oli vaihteleva. Näihinkin esityksiin oli vapaa pääsy ja ne esitettiin kulttuuriareenalla.

Lavalla nähtiin kauhupiennäytelmä, oman itsensä kanssa eksyksissä olemista käsittelevä kertomus, nykytanssia, ääniä ja visuaalisuutta yhdistävä  teos sekä minimusikaali työelämän raadollisuudesta ja siihen uppoamisesta. 

linkki: www.kuopionylioppilasteatteri.net/2019/10/22/raiskaleet-ii/

Pieni logo

Kolmansien Räiskäleiden teema voi hyvin olla sinun ehdottama. Linkit ehdotusten tekemiseen löytyvät KYTin sisäisestä viestinnästä, kuukausi kyttyrästä tai keskusteluryhmistä. Tänä vuonna tekstejä päästään myös hiomaan toukokuussa käsikirjoituskurssilla, jonka KYT järjestää. Tästä tulee lisätietoa myöhemmin. 

Räiskäleet III on siis nyt jo ajatuksentasolla kehittymässä. 

Muista seurata Kuopion ylioppilasteatteria Facebookissa, instagramissa ja tietenkin täällä blogissa.