Siirry sisältöön

Kesäkuussa Suomi alkoi avautua pitkään jatkuneesta horroksesta, ja samoin myös Kyt jalkautui taas ulkoilmaan. Johtoryhmä piti ensimmäisen kokoontumisen, ja tuotannonryhmät tapasivat ja suunnittelivat jatkoa.

Kytin johtokunta sekä keväällä tehdyt työryhmät tapasivat ja juonivat kesää ja syksyä.

Kytin johtokunta sekä Ruumis-työryhmät kokoontuivat viime viikon perjantaina pitkällisen tauon jälkeen pohtimaan teatterin syksyä. Samalla suunniteltiin myös kesän tapahtumia jäsenille.

Nyt kun monet asiat ovat epävarmoja ja syyskausi selviää päivä päivältä, Kyt haluaa tarjota jäsenilleen tekemistä kesän aikana. Ja monenlaista toimintaa on jo suunnitelmissa. Jos olet jäsen, niin seuraile jäsenille tarkoitettuja viestintäkanavia. Kyt ilmoittelee itsestään ja jäsenille suunnatuista tapahtumista.

Ruumiin osalta kevät oli kova. Esitykset siirtyivät myöhempään aikaan ja tuotanto jäätyi keväältä. Teatterin jäsenistö on kuitenkin edelleen viemässä esitystä eteenpäin. Ruumis siis liikkuu. Se millaisena esitys tullaan näkemään on vielä kysymysmerkki, monia muuttujia liittyy siihen millainen Kytin esityskausi tulee olemaan syksyllä.

Myös keväällä julkistetut Räiskäleet III tulee vielä hakemaan muotoaan ja esityspaikkaansa. Heti kun asiat selviävät, niistä tulee lisätietoa tännekin. Varmaa on vain, että Räiskäleet tulevat vielä.

Vaikka tilanteet muuttuivat keväällä hyvinkin voimakkaasti, niin Kyt on kuitenkin saanut heräteltyä omaa toimintaansa ja on valmis syksyn mahdollisiin esityskausiin. Yhdessä tästä selvitään.

Teatterin toiminnasta tulee lisätietoa lähiaikoina.

Pieni logo

Muista seurata Kuopion ylioppilasteatteria somessa.

Kuopion ylioppilasteatteri Facebookissa

Kuopion ylioppilasteatteri Instagramissa

Tänäkin vuonna näyttelijäntyön kurssi auttoi löytämään keinoja lähestyä omaa hahmoa ja syventää omaa näyttelijäntyötään.

Viime viikonloppuna oli näyttelijäntyön kurssin viikonloppu. Näyttelijäntyön kurssista on ollut hyötyä varsinkin kevään näytelmään osallistuville. Tänäkin vuonna näyttelijäntyön kurssi auttoi löytämään keinoja lähestyä omaa hahmoa ja syventää omaa näyttelijäntyötä. 

Näyttelijäntyö kurssi on järjestetty aikaisempanakin vuonna hyvällä menestyksellä.

Päivä 1: Lauantai

Näyttelijöiden kouluttaminen ja koulutuksen tarjoaminen on tärkeää mille tahansa teatteriryhmälle. Tänäkin vuonna KYT järjestää jäsenistölleen kolme kurssia kuluvan vuoden aikana. Helmikuussa järjestetyn näyttelijäntyönkurssin, jota tämäkin postaus käsittelee, toukokuussa järjestettävän käsikirjoituskurssin, jossa tähdätään vuoden Räiskäle-tekstien kirjoittamiseen sekä valokurssin uusien valojen käyttöön.

Kurssien järjestämisessä tukee Kansalaisfoorumi.fi

Ensimmäinen päivä alkoi lauantaina kello yhden aikaan. Kyseinen viikko oli sinänsä hyvä valinta, koska näyttelijöillä ei ollut harjoituksia kevään produktioon liittyen. Kurssilla keskityttiin ennen kaikkea omaan tekemiseen ja siihen miten omaa näyttelijän suoritusta voitaisiin kehittää. Mutta väkisinhän tällaisista aina tulee ajatuksia meneillä olevaan roolityöhön. Ja monelle tulikin mieleen ensimmäisenä kuinka opittuja asioita saisi tuotua nykyiseen hahmoon. 

Lauantaina tehtiin paljon fyysisiä harjoitteita, esimerkiksi tutustuttiin siihen millaisia yksityiskohtia jokaisella on kehossa, joilla voi korostaa tunneilmaisua. Esimerkiksi monesti liikkeessä unohtuvia nilkkoja sekä ranteita liikuteltiin harjoitteissa. Lisäksi mietittiin henkilön rytmiä ja sen vaikutusta henkilöhahmoon. Lähestymistapa oli ainakin allekirjoittaneelle uusi eikä sitä ollut tullut edes miettineeksi. Ja vaikka kevään näytelmässä ei olekaan roolia, harjoitukset siirtyvät aina sellaisinaan omaan työkalupakkiin myöhempiä töitä varten. 

Lauantaina oli myös tuotannon kokous sekä myöhäiset ystävänpäiväkestit, joista blogissa jo postaus. Lue lisää tästä.

Vaikka ilta vierähtikin pitkälle, silti kaikki olivat sunnuntaina valmiina kurssille. Väsyneinä, mutta valmiina. 

Yhdessä harjoituksessa tarkoitus oli muovailla toinen näyttelijä antiikin patsaiden mukaan. Vaikeampaa kuin alunperin ajattelisi. Kyse oli niin pienistä yksityiskohdista, että monesti jäi miettimään pidemmäksikin aikaan miksei jokin vaan näyttänyt oikealle. 

Päivä 2

Sunnuntai aloitettiin yhden aikaan, kuten lauantaikin ja siitä huolimatta, että ilta oli vierähtänyt pitkäksi, ei kukaan jättänyt tulematta. Piirissä oli väsynyttä, mutta harjoituksiin valmista porukkaa. Kahvikupposen äärellä käytiin hieman läpi jo illan aikana tulleita ajatuksia siitä, miten harjoituksia saatiin käyttöön omassa hahmonrakentamisessa. Samoin tuli kerrattua muutkin kuulumiset.

Toisena päivänä päästiin hieman lähemmäs esiintymistä tekemällä mimiikka- ja kohtausharjoituksia sekä luettiin merkityksetöntä tekstiä tunneilmaisua harjoitellaksemme. Näyttelijät jakaantuivat kahteen ryhmään ja saivat pinkan kortteja, joissa oli tunteita kirjoitettuna ja näistä näyttelijä otti yhden näyttämättä muille. Tarkoitus oli saada esitettyä tunne toisille niin hyvin että he arvaisivat. Monesti arvauksia tuli useita, koska samaan tunteeseen liittyy eri ihmisillä erilaisia nyansseja. Ja kun kerran näyttelijäporukalla oltiin, niin totta kai tarinankaari löytyi ja lopulta seurattiin todella mielenkiintoista tarinaa valtauksesta. 

Sunnuntaina hiljennyttiin myös aistiharjoituksiin, joissa tarkoitus oli tuoda mieleen aistihavaintoja menneisyydestä ja kuinka niitä voitaisiin tuoda käyttöön omaan lavatyöskentelyyn. Samoin tehtiin muistojen kanssa, ennen kaikkea kodin muistojen. Mutta tässä vaiheessa pitää olla varovainen, jottei jää vellomaan tunteissaan ja että pystyy erottamaan itsensä ja hahmonsa välin. Tarkoitus ei ole velloa negatiivissa tunteissa, se ei ole pidemmän päälle kellekään terveellistä. Ja omasta terveydestä huolehtiminen on yksi tärkeimpiä näyttelijäntyön perustuksia.

Viimeisenä päivänä oli pakko ottaa todistusaineistoa kurssista. Jos ei ole kuvaa, sitä ei ole tapahtunut.

Voit seurata Kuopion ylioppilasteatteria facebookissa ja instagramissa.

Pieni logo

1

Viikonloppuna pidettiin vähän myöhäiset, mutta sitäkin lämpimämmät ystävänpäivä-ällöbileet.

Viikonloppuna pidettiin vähän myöhäiset, mutta sitäkin lämpimämmät ystävänpäivä-ällöbileet. Päivän myöhässä, mutta kuka näitä nyt laskee. Varsinkin jos on kyse sellaisesta kuin ystävänpäivä, jonka pitäisi muutenkin olla joka päivä.

Sydämiin oli tarkoitus kirjoittaa. Kuvassa sydän kirjoittamattomassa muodossa. Tällä aloiteltiin. Ja illan mittaan tekstiä sitten annettiin ja saatiin.

Viikonloppuna KYT kerääntyi monen tapahtuman voimin Lukemalle. Lauantai alkoi NÄTY-kurssilla, josta lisää myöhemmin tällä viikolla. Kurssi kuitenkin aloitti päivän ja sitä seurasi tuotannon kokous. Samaan aikaan Kytin vapaa-ajantoimikunnan tuotantoon kuulumattomat osat sulkeutuivat keittiöön valmistelemaan vohvelien paistamista. Ja koristeet ilmaantuivat myöskin Lukeman seinille jossain välissä kokouksen aikana. 

Vapaa-ajan toimikunta (VaPiNa) ylpeänä (ja hivenen suojelevana) esittelee: illan vohvelit sekä vegaaninen kerma.

Lukema oli koristeltu asianmukaisesti sydämiin sekä hempeisiin pastellisävyihin. Ympäri tilaa oli ripoteltu sydämiä, jotka voi ottaa itselleen illanajaksi. Tarkoituksena oli että jokaisella oli sydän kaulassa, johon muut kyttiläiset pystyivät kirjoittamaan. Ennen illan kunnollista alkamista, vohvelit valmistuivat ja niistä oli pakko ottaa edustavia kuvia someen. Erityisesti viesintätoimikunta panosti tähän aktiviteettiin lavastamalla kuvia ja tilanteita.

Vohvelit onnistuivat hienosti, ja niille tarjottu rekvisiitta sai ne näyttämään oikein edustuskelpoisille kuvissa. 

Illan ohjelmassa oli myös yhdessä pelailua, musisointia sekä illan elokuva. Porukka sai rauhassaan arvailla mikä kävisi tällaiseen iltaan ennen kuin elokuva paljastui. Monen arvaajan, sekä yhden VaPiNan toimikunnan jäsenen harmiksi, illan elokuva ei ollut Twilight. Mutta Twilight kytköksiltä ei voinut säästyä.

Elokuvana oli nimittäin Fifty Shades of Grey (2015), joka kertoo aiheeseen sopivasti (tosin epäonnistuneen) rakkaustarinan. Mutta ei se toisaalta ollut liian vakava valinta iltaan. Seura teki hivenen kyseenalaisesta elokuvasta paljon siedettävämmän. Ja se että mukaan oli otettu juomapeli, jossa erityisesti kohta jossa piti juoda Twilight referenssien kohdalla kirvoitti muutamia keskusteluja, ehkä kyseenalaisia tuomarointeja sekä todisti, että kaiken voi aina yrittää perustella. Elokuvan jälkeen siirryttiin katsomaan jo edellä (liian monta kertaa) mainitusta Twilightista kohtauksia sekä muutenkin eksyttiin YouTuben maailmaan, jonne ei kannata eksyä kovin syvälle. 

Allekirjoittanut oli sen jälkeen lähdössä, kun kyyti oli saanut PUGB-pelit päätökseen (kuulemma ihan hyvin meni). Ilmeisesti Lukemallakin otettiin Steam auki ja pelattiin jotain. Ja sunnuntaina kaikki palasivat freesinä NÄTY-kurssin sunnuntaitunteja varten Lukemalle. Mutta niistä sitten myöhemmin.

Seuraava VaPiNan suunnittelema tapaaminen onkin sitten jo tänään tiistaina. 

Pieni logo

Myöhäistä ystävänpäivää Kytin puolesta.

Muistakaa seurata KYTiä instagramissa ja pääsette näkemään teatterin kulissien taakse jo tapahtumahetkellä.

Facebookissa ensimmäisenä uutta tietoa esimerkiksi kevään esityksistä!

Lauantaina Lukemalle kerääntyi työryhmä harjoittelemaan, tuotannon toinen palaveri pidettiin samoissa tiloissa. Eikä saa unohtaa lettukestejä!

Kevään produktion harjoitukset ovat pyörähtäneet käyntiin hyvällä vauhdilla. Lauantaina 1.2 Lukemalle kerääntyi työryhmä harjoittelemaan jan tuotannon toinen palaveri pidettiin samoissa tiloissa. Eikä saa unohtaa lettukestejä! 

Varsinaiset harjoitukset käynnistyivät lämpällä, jossa heräteltiin kehoa. 

KYT kerääntyi jo 24.1 kevään näyttelijöiden kanssa ja silloin jännitys oli nousussaan, kun näyttelijät pääsevät antamaan yksityiset luentanäytteet Olgalle, joka ohjaajana teki lopullisen roolituksen. Roolitus selvisi jo seuraavana päivänä näyttelijöille.

Ennen lauantaita oli jo ehditty pitää muutamia harjoituksia. Näyttelijöille oli myös jaettu erityiset kotitehtävät. Lauantaina 1.2 nämä "kotitehtävät" käytiin läpi harjoitusten osana. Niiden tarkoituksena oli auttaa näyttelijöitä luomaan lavalla nähtävää henkilöhahmoa. Harjoitusten ensimmäisen osion aikana nämä tehtävät käytiin läpi. Tarkoitus oli rakentaa hahmon motiivia sekä hieman syventää sitä millainen henkilöhahmo on kyseessä.

Yhdessä käytiin läpi millaisia henkilöitä hahmot ovat ja myöhemmin vielä puvustuksen kanssa keskusteltiin siitä, miten puvustus sopisi parhaiten henkilöhahmolle, jota näyttelijä lähtee rakentamaan. 

Harjoitukset jatkuvat viikottain ja kiihtyvät ensi-iltaa päin mennessä. 

Harjoituksissa päästiin myös kunnolla ensimmäistä kertaa kokeilemaan kohtauksia ja miettimään kuinka kohtauksien välillä toimitaan, mutta ennen kaikkea päästiin itse lavalle. 

Harjoitusten aikana tapahtumavastaava olikin sitten jo aloitellut illan lettukestien pannukakun tekemisen. Pannukakun ja kahvin tuoksu houkutteli, mutta oli vielä tuotannonkokouksen aika ennen kuin päästiin maistamaan. Tosin keittiöstä alkoi jossain vaiheessa kuulua useamman ihmisen ääniä.

KYTin perinteiset lettukestit ovat jokaiselle kyttiläiselle tarkoitettua yhteistä aikaa. Niitä pidetään noin kerran kuukaudessa muun vapaa-ajantoiminnan lisäksi. Samaan aikaan tuotantoryhmä aloitteli palaverinsa, jossa käytiin läpi mitä sitä voisikaan tehdä. Siitäkin lisää vielä täälläkin. 

Tuotantoryhmän palaverin jälkeen näyttelijöistä sekä tuotannosta jäi porukkaa viettämään iltaa yhdessä. Samoin lyötiin hellästi lukkoon joitain asioita liittyen KYTin toista kevään projektia, joka mahdollisesti nähtäisiin myös samoihin aikoihin kevään esityksen kanssa. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin.

Pieni logo


Muista seurata KYTiä facebookissa ja instagramissa.

Ja jos aiemmat aiheet kiinnostavat niin käy myös lukemassa 2019 kevään esityksen kenraali tunnelmista - Kultaisen vasikan kenraalitunnelmat - tai viime vuoden Räiskäleiden kenraalinkenraalin ja kenraalin tunnelmia!