Siirry sisältöön

Kuopion ylioppilasteatterin näyttelijäntyön kurssi oli jälleen helmikuun puolessa välissä, ystävänpäivän tiimoilla.

Kuopion ylioppilasteatterin näyttelijäntyön kurssi oli jälleen helmikuun puolessa välissä, ystävänpäivän tiimoilla. Kurssilla otettiin myös askelia kohti ohjaamisen opettamista ja tulevaisuudessa ohjaamista otetaan enemmänkin ja askelia on useampia. Ja samana viikonloppuna oli perinteisesti (eli siis tänä vuonnakin, kuten viime vuonna) KYTin ystävänpäivä kokoontuminen, tällä kertaa After Ski -hengessä.

Ystävänpäivä After Skin merkeissä reipasta ulkoilua.

Kytin perinteisellä näyttelijäntyönkurssilla (NÄTY-kurssi näin ystävien kesken) päästiin Tiina Hakkaraisen johdolla kokeilemaan monenlaisia keinoja lähestyä omaa näyttelijäntyötään. Jälleen kerran mukana oli aimo annos kehollista liikkumista, roolihahmojen luomista nopeilla valinnoilla, hahmolomakkeiden täyttämistä sekä tietenkin uutena tänä vuonna - ohjaamiseen liittyvää koulutusta.

Kurssin ensimmäisenä päivänä tutustuttiin näyttelijäntyöhön ja vaikka osalle oli myös tuttua hommaa, niin kurssille osallistui kiitettävän monia joille perinteinen näty-kurssi ei ollutkaan niin perinteinen.

Ensimmäisen kurssipäivän jälkeen, eli ystävänpäivän aattona päästiin vielä kokoontumaan vastuullisesti 20 henkilön porukalla After Ski - tyylisiin illanistujaisiin. Vapinan järjestämissä kekkereissä tarjolla oli tietysti kuumaa kaakaota ynnä kakkua, takassa loimusi kaunis tuli ja illan suurimpana ohjelmanumerona toimi lukeman läheisyydessä sijaitsevien lumivuorien valloitus. Ennen sitä toki allekirjoittanut, sekä muutama muu vaihtoivat myös ystävänpäiväkortteja.

Tosiaan, KYTin sekalainen seurakunta pisti jo alkuillasta suunnan kohti korkeina häämöttäviä vuorenhuippuja. Illanistujaisten ajankohdan vastaisesti ystävällisyys oli kaukana, kun joukko amatöörikiipeilijöitä taisteli sekä kunniasta olla ensimmäisenä vuoren huipulla, että etuoikeudesta laskea ensimmäisenä liukumäkeä. Lumi pöllysi ja heikoimmat kierivät alas samaa reittiä kuin mitä olivat kiivenneetkin. He saivat osakseen naurua ja naamoihinsa lumipalloja. Heille ei liiennyt edes apua, vaan heidän ruhojaan käytettiin askelmina lumen ollessa liian liukasta… no ei vaineskaan. Yhteistuumin ja kädestä kaveria auttaen kaikki pääsivät rivakasti vuoren päälle ja leikit siellä sujuivat kauniimmin kuin yksikään päiväkotitäti koskaan uskaltaisi unelmoida.

Kiipeilijät jakaantuivat pian kuppikuntiin, joista jotkut töröttivät paikallaan jutellen, osa laski raivokkaasti mäkeä ja toinen osa tutki puista putoavaa lunta hemulimaisella kasvitieteilykiihkolla.

Tämän lisäksi noin viisihenkinen joukko kiipeilijöitä päätti yhteistuumin irrottaa ja vierittää suuren, painavan lumijärkäleen vuorelta alas. Ja miksi? Haluan uskoa, että huvikseen, koska ainut toinen järkevä syy olisi ollut litistää minut. Satuin nimittäin istumaan järkäleen alapuolella.

Hippaleikkijät, lumienkelit ja hemulit saivat reilun puolituntisen aikana kulutettua rutkasti energiaa, jonka jälkeen oli ihana palata sisälle hörppimään lämpimiä juomia takkatulen ja kitarasointujen ääreen. Ilta jatkui tavanomaisissa merkeissä höpöttelyn, herkuttelun ja seurapelien siimeksessä. Tarkoituksena oli myös paahtaa vaahtokarkkeja, mutta grillitikkujen uupuessa ne unohtuivat kaappiin. Syötiinköhän niitä koskaan?

Polttopuut ja terästetty kaakao riittivät keskiyöhön saakka, jolloin oli jo minun aikani poistua. Astiat tiskikoneeseen, uusi maski naamalle ja eikun harppomaan Kuopion yöhön, rinta täynnä jotain lämmönkaltaista. Jälleen kerran yhdet bängerit ystävänpäiväjuhlat KYTin remmissä, joista jäi hyvä mieli. Suurkiitos Vapinalle!

Sääliksi tosin käy kurssilaisia, joiden täytyi palata lukemalle varhain seuraavana aamuna jatkamaan näyttelijäntyön intensiivisiä opintoja. Hiljainen hetki heille.

Takassa roihusi tuli ja juotavaa riitti, voisiko sitä paremmin viettääkään lauantai-iltaa.

Sunnuntaina jatkui kurssi ja vaikka osa porukasta olikin ollut mukana ystävänpäivän After Ski -menoissa kaikki saapuivat paikalle hyvissä ajoin. Sunnuntain ohjelmassa oli hahmolomakkeiden tekemistä, joilla pystyisi tulevissa proggiksissa kehittämään omaa roolihahmoaan. Ja tietenkin odotettu ohjaamisen lyhyt oppimäärä.

Perinteistä kalvosulkeista oli siis tarjolla sunnuntaina, kun kurssin viimeiset tunnit olivat menossa. Mutta se ei tuntunut ollenkaan huonolle, vaan ohjaamiseen liittyvän tiedon pintaraapaisu jätti vain palon kuulla aiheesta lisää tulevaisuudessa. Ja toivottavasti ohjaamiseen voitaisiinkin paneutua tulevan koulutuksen puitteissa.

Kurssin jälkeen kaikkien kurssilaisten motivaatio Räiskäleitä kohden olikin huipussaan! Ohjaamisen ja näyttelemisen suhteen.

Räiskäleet III - Vallassa nyt facebook tapahtumana, jonne tulee aikanaan tarkemmat ohjeet Räiskäleiden striimauksesta sekä striimin katsomisesta. Käy siis osallistumassa, jotta saat tiedon ensimmäisten joukossa!

https://www.facebook.com/events/2857263481184653/

Pieni logo

Muista, että Kuopion ylioppilasteatteria voi seurata sosiaalisessa mediassa osoitteissa:

Facebook // https://fi-fi.facebook.com/kuopionylioppilasteatteri/

Instagram // www.instagram.com/kuopionylioppilasteatteri/?hl=en

ja tietenkin täällä blogissa.

Ruumis -näytelmässä tutustutaan kahden perheen erilaisiin persooniin, sekä näiden keskinäisiin jännitteisiin. Tässä blogissa pääsee ääneen näyttelijät roolien takana. Vuorossa Mia Luoto ja Hector Holm.

Ruumis -näytelmässä tutustutaan kahden perheen erilaisiin persooniin, sekä näiden keskinäisiin jännitteisiin. Tässä blogissa pääsee ääneen näyttelijät roolien takana.

Mia Luoto (Sanna Arola) ja Hector Holm (Eetu Leinonen) ovat molempien perheiden kadoksissa olevia nuoria, jotka ovat halunneet valita erillaisen elämän kuin muu perheensä. Mutta nyt kun tilanteet kiristyneet, niin missä voi pieni ihminen olla rauhassa?

Mia Luoto, Sanna Arola

"Ehkä kuitenkin lähtisin. Ainahan voi palata?"

Mia on tanssimista rakastava haaveilija. Hän kaipaa päästä elämään täysillä, pois valvovien silmien alta.

Näyttelijä roolin takana

Sanna Arola, 25v. Tulkkiopiskelija Humanistisesta ammattikorkeakoulusta.

"Roolia valitessa puntaroin eri vaihtoehtojen väliltä, sillä oli pari roolia, jotka puhuttelivat minua. Päädyin lopulta Miaksi koelukutilanteen kautta ja se rooli tuntuikin kaikista sopivammalta.

Parasta ja samalla huvittavinta Miassa on taantuminen lapsen tasolle heti kun pääsee perheensä juttusille. Luulen, että poissaollessaan hän yritti tehdä vaikutuksen muihin ihmisiin esittämällä kypsää aikuista. Olen perheeni ainoa tyttölapsi, joten on ollut myös hauskaa saada tässä näytelmässä jopa kaksi siskoa!

Mia muistuttaa nuorempaa itseäni, sillä aikoinaan halusin myös lähteä maailmalle kauas koto-Suomesta. Luulen, että Mia on jollain tapaa samaistuttava hahmo juurikin niille nuorille, jotka etsivät paikkaansa maailmassa."

Hector Holm, Eetu Leinonen

"Olen lähdössä, enkä ole palaamassa"

Maailmaa nähnyt reppureissaaja tuhlaajapoika. Häntä kiinnostaa enemmän kookosvesi ja kermakakut kuin oma perhe.

Näyttelijä hahmon takaa

"Morjens, olen Eetu Leinonen ja näyttelen Hector Holmia.

Hän oli yksi kolmesta vaihtoehdosta, jotka laitoin, kun hahmomieltymyksiä kysyttiin. Hahmossa kiinnosti se, että hän on vastuuton, perheestään piittaamaton tuhlaajapoika. Sellaista hahmoa en ole aikaisemmin näytellyt.

Parasta on ollut Holmin perheen hahmojen välinen kemia ja Hectorin rento luonne, joka näkyy hyvin ulkoisesti.

Treenit meillä ovat edenneet hyvin, ei ole ollut kiirettä, vastanäyttelijöiden ja ohjaajan kanssa on helppo tehdä töitä."

Pieni logo

Ruumis - näytelmät näytökset 2.10 (ensi-ilta), 3.10, 8.10, 9.10 ja 10.10.

Varaa paikkasi sähköpostista kuopionylioppilasteatteri@gmail.com tai tekstiviestillä numerosta 044 - 576 8416

Kuopion ylioppilasteatteria voi seurata myös

Facebook // https://fi-fi.facebook.com/kuopionylioppilasteatteri/

Instagram // www.instagram.com/kuopionylioppilasteatteri/?hl=en

Jos teatterin tekeminen alkoi kiinnostaa niin syysrekryt ovat lokakuussa. Käy vilkaisemassa facebookin puolelta ilmoittautuminen sekä päivämäärät ja ajat rekryyn. Tai lukaise ne tästä alta https://www.kuopionylioppilasteatteri.net/2020/09/18/kuopion-ylioppilasteatterin-starttiviikko-2020-syksy/

Käy myös lukemassa aikaisemmat hahmoesittelyt sekä näyttelijöiden sanat blogista!

1

Ruumis -näytelmässä tutustutaan kahden perheen erilaisiin persooniin, sekä näiden keskinäisiin jännitteisiin. Tässä blogissa pääsee ääneen näyttelijät roolien takana. Vuorossa Vittoria Luoto ja Voitto Holm.

Ruumis -näytelmässä tutustutaan kahden perheen erilaisiin persooniin, sekä näiden keskinäisiin jännitteisiin. Tässä blogissa pääsee ääneen näyttelijät roolien takana.

Vittoria Luoto (Anna Savolainen) ja Voitto Holm (Malla Kosunen) ovat täysin erilaisia luonteeltaan. Mutta kumpi heistä on loppujen lopuksi voitokkaampi?

Vittoria Luoto, Anna Savolainen

”Miksi kaikkia kiinnostaa vain omat asiat, vaikka minä olen järjestänyt kaiken uudelleen?”

Vittoria on Luotojen vanhin sisar. Hän ottaa vastuuta koko perheestä kysymättä keneltäkään siihen lupaa.

Näyttelijä roolin takana

"Ekalla lukukerralla kun luettiin näytelmä yhdessä läpi, osuin vaan sattumalta Vittoriaksi.

Rooli oli hauska, vaikka niin olivat kaikki muutkin. Olin avoin mille tahansa roolille, mutta tämä napsahti sitten lopulta.

On hauskaa olla vähän ikävä henkilö lavalla, koska oikeassa elämässä yritän yleensä olla mukava kaikille.

Vittoria on myös mukavan vinksahtanut (nurmikkofanaatikko)."

Voitto Holm, Malla Kosunen

"Mutta minä en todellakaan tiedä mitä tehdä!"

Voitto on Holmien perheen voivotteleva kuopus ja sisarustensa sylkykuppi. Mafiaperheiden rauhaa uhkaava ruumis antaa Voitolle tilaisuuden todistaa arvonsa perheen uutena päänä, mutta onko vastuu liian iso pala haukattavaksi?

Näyttelijä hahmon takana

"Hei, olen Malla ja näyttelen Voitto Holmia.

Monet käsikirjoituksen hahmoista puhuttelivat minua tasapuolisesti, joten lupasin ohjaaja-Olgalle voivani ottaa sen roolin, johon ei tahdo muuten löytyä halukasta esittäjää. Erinäisten kiemuroiden kautta päädyin sitten Holmin perheen sylkykupiksi Voitoksi.

Voitto yrittää aina hirmuisesti, mutta harvemmin onnistuu pyrkimyksissään, mikä on hyvin samaistuttavaa. Voiton ailahtelevaa itseluottamusta on hauskaa tuoda lavalle.

Tukekaa nuoria teatterintekijöitä ja tulkaa näkemään Ruumis!"

Pieni logo

Ruumis - näytelmät näytökset 2.10 (ensi-ilta), 3.10, 8.10, 9.10 ja 10.10.

Varaa paikkasi sähköpostista kuopionylioppilasteatteri@gmail.com tai tekstiviestillä numerosta 044 - 576 8416

Kuopion ylioppilasteatteria voi seurata myös

Facebook // https://fi-fi.facebook.com/kuopionylioppilasteatteri/

Instagram // www.instagram.com/kuopionylioppilasteatteri/?hl=en

Jos teatterin tekeminen alkoi kiinnostaa niin syysrekryt ovat lokakuussa. Käy vilkaisemassa facebookin puolelta ilmoittautuminen sekä päivämäärät ja ajat rekryyn.

Käy myös lukemassa aikaisemmat hahmoesittelyt sekä näyttelijöiden sanat blogista!

1

Ruumis -näytelmässä tutustutaan kahden perheen erilaisiin persooniin, sekä näiden keskinäisiin jännitteisiin. Tässä blogissa pääsee ääneen näyttelijät roolien takana. Vuorossa Jupiter Luoto ja Tellu Holm näytelmästä Ruumis.

Ruumis -näytelmässä tutustutaan kahden perheen erilaisiin persooniin, sekä näiden keskinäisiin jännitteisiin. Tässä blogissa pääsee ääneen näyttelijät roolien takana.

Jupiter Luoto (Ilo Kyytinen) ja Tellu Holm (Veera Koskinen) ovat perheidensä tuittupäisiä nuoria. Ja ensimmäisiä, joiden roolien takaisiin näyttelijöihin pääsemme tutustumaan.

Tellu Holm, Veera Koskinen

"No, parempi olla helvetinmoinen suunnitelma, ettei äiti vaan pety kultalapseensa."

Hectorin lähdettyä omille teilleen oli päivän selvää, että Tellusta tulisi nyt seuraava perheeen pää. Onhan hän sitäpaitsi kertakaikkiaan kaikin tavoin parempi vaihtoehto kuin hän. Niin, uusi perheen pää, jos ei olisi raivostuttavan onnetonta pikkuveljeä siis.. Mitä siitäkin tulisi, jos Voitto saisi päättää? Tämä ei Tellulle sovi ja siksipä hän onkin valmis hankkimaan maineensa ja arvostuksensa keinolla millä hyvänsä.

Näyttelijä roolin takana

"Moi, olen Veera Koskinen, 22v.

Kotoisin Kiteeltä, sieltä käsin olen käynyt myös harjoituksissa. Teatteria olen harrastanut ja harrastellut noin 5 vuotta, tosin nyt viimeiset 2 vuotta on ollut taukoa opiskeluiden takia.

Rooliin päädyin ihan sattumalta. Viivästyneen esitysaikataulun takia tuli yksi valitettava poisjäänti miehistöön, joten paikkaajaa tarvittiin asap. Olin Kyt:issä vuosina 2017-2018, joten sitä kautta sitten tulin mieleen ja minua pyydettiin mukaan. Siinä oli kaikki tähdet kohdallaan, olin juuri valmistunut ja kesätyöni lopettanut, joten mikään ei estänyt.

Tellun roolissa parasta on Tellun anteeksipyytelemätön asenne. Olen siviilissä melko miellyttämisenhaluinen ja konflikteja välttävä, joten on ihanaa päästä vähän kyykyttämään toisia ihan luvan kanssa. Tai ainakin kovasti yrittämään.

Meillä on kiva porukka kasassa ja on ihanaa päästä vähän aktivoimaan omaa tekemistä. Ootan innolla, että päästään kunnolla vetämään!"

Jupiter Luoto, Ilo Kyytinen

"Kuule, ihan vaan huolissani tulin katsomaan, mitä te rakkaat teette."

Jupiter Luoto on Luodon perheen sisaruksista toiseksi vanhin.

Hänelle tärkeintä on perheen, erityisesti pikkusiskojen, turvallisuus ja hyvinvointi. Uhmakas ja itsepäinen Jupiter haluaa olla osallisena kaikessa ja työntääkin nenänsä usein myös asioihin, jotka eivät hänelle kuulu. Pohjimmiltaan hän kuitenkin tarkoittaa hyvää ja kaipaa kipeästi etenkin isänsä hyväksyntää.

Näyttelijä roolin takana

Ilo Kyytinen. Tulkkiopiskelija Humanistisessa ammattikorkeakoulussa, ainainen oman tiensä etsijä, kotoisin Pohjois-Karjalasta.

"Jupiter ei itseasiassa ollut mikään niistä rooleista joihin alunperin hain. Ohjaajamme Olga kuitenkin piti minua rooliin sopivana rooliin. Aluksi tarttumapintaa oli hieman vaikea löytää, sillä ennen roolien jakoa ollut kiinnittänyt paljoakaan huomiota Jupiteriin. Prosessin aikana olen kuitenkin pikkuhiljaa kiintynyt Jupiteriin hahmona ja kasvanut ymmärtämään hänen motiivejaan.

Jupiterissa on runsaasti pikkupoikamaista uhmakkutta ja nenäkkyyttä. Kyseisten piirteiden löytäminen itsestäni ja korostaminen on ehdottomasti ollut hauskinta. Olen myös itse perheeni kuopus, joten suojelevan isoveljen rooliin eläytyminen on mielenkiintoista ja antoisaa.

Ruumis-näytelmän harjoittelu on muutenkin ollut hauska ja mielenkiintoinen prosessi. Työryhmä pelaa mielestäni hyvin yhteen ja Olgan lempeän jämäkkä ohjausote on kannustanut heittäytymään. Enpä ole kyllä koskaan ennen päässyt osaksi mafiaperhettä."

Pieni logo

Ruumis - näytelmät näytökset 2.10 (ensi-ilta), 3.10, 8.10, 9.10 ja 10.10.

Varaa paikkasi sähköpostista kuopionylioppilasteatteri@gmail.com tai tekstiviestillä numerosta 044 - 576 8416

Voit varata samalla myös väliaikatarjoilun.

Kuopion ylioppilasteatteria voi seurata myös

Facebook // https://fi-fi.facebook.com/kuopionylioppilasteatteri/

Instagram // www.instagram.com/kuopionylioppilasteatteri/?hl=en

Lue aikaisemmat hahmokuvaukset:

1

Ruumis -näytelmässä tutustutaan kahden perheen erilaisiin persooniin, sekä näiden keskinäisiin jännitteisiin. Tässä blogissa pääsee ääneen näyttelijät roolien takana. Vuorossa Anton Luoto ja Teresa Holm näytelmästä Ruumis.

Ruumis -näytelmässä tutustutaan kahden perheen erilaisiin persooniin, sekä näiden keskinäisiin jännitteisiin. Tässä blogissa pääsee ääneen näyttelijät roolien takana.

Anton Luoto (Ville Kumpulainen) ja Teresa Holm (Greta Juusola) ovat molemmat omien perheidensä vanhempia. Mutta voiko heillä olla mitään muuta yhteistä?

Teresa Holm, Greta Juusola

"Nyt on kyllä kovia sanoja pienistä asioista."

Teresa on vahvaluonteinen Holmien mafiaperheen pää, joka yrittää pitää koossa eripuraista jälkikasvuaan. Hectorin lähdön jälkeen hän löysi oman intohimoisen ja luovan persoonansa Babushkana, jonka hän pitää salassa muilta. Eihän kukaan saisi luulla perinteikkään mafiajohtajan pehmenneen?

Näyttelijä roolin takana

Greta Juusola, Biolääketieteen opiskelija Pohjois-Suomesta.

"Olen ollut mukana Kuopion Ylioppilasteatterin produktioissa enemmän tai vähemmän on-off koko Kuopiossa viettämäni kolmen vuoden aikana. Nyt tämän syksyn näytelmän käsikirjoitus kolahti minuun niin, että halusin projektiin mukaan. Erityisesti Teresan rooli tuntui jotenkin alusta asti kiehtovalta ja sain muodostettua nopeasti mielikuvan siitä kuka Teresa on.

Roolissa on ollut parasta luoda hahmon olemusta ohjaajan avustuksella. Teresa on henkilönä niin suorapuheinen ja vahvatahtoinen, mutta kuitenkin omissa maailmoissaan elävä. Se kiehtoo minua paljon ja minusta on todella mukava päästä esittämään tätä hahmoa.

Teatteri on todella antoisa harrastus mutta hyvin aikaa vievää. Biolääketieteen opiskelijana teatterin ja opiskelujen yhteensovitus ei ole ollut mutkatonta, jonka vuoksi en ole kaikkiin projekteihin halunnut osallistua. Mutta loppujen lopuksi se on itselleni hyvin palkitsevaa ja KYT:n porukka on todella lämminhenkinen. On aina mukava mennä tapaamaan ja touhuamaan tämän porukan kanssa. Kannattaa kokeilla, jos harrastajateatteri kiinnostaa!"

Anton Luoto, Ville Kumpulainen

"Vanha, vireä sielu. Niin, sellainenhan minun sieluni on."

Luotojen mafiaperhettä omintakeisella tavalla johtava Anton on hiljattain löytänyt itsestään uuden, kadoksissa olleen puolensa. Miten käy kahden keskenään aika ristiriitaisen maailman yhteensovittaminen?

Näyttelijä roolin takana

Ville Kumpulainen. Työntää päänsä vähän joka paikkaan, vaikka vieressä lukisi leijonankokoisin kirjaimin "GILJOTIINI", joten tässä sitä nyt taas ollaan.

"Rooli valitsi minut! Vakaana aikomuksenani oli pitää lavavapaa välikevät Kuopion ylioppilasteatterissa, kunnes viimesyksyisten Räiskäleiden jälkijunassa tekstiä lukemaan päästyäni tuli useampi "tuohan kuulostaa juuri minulta"-hetki. Kirjoitin huomaamattani ohjaajalle Antonista kevyet puolen sivun perustelut, vaikka roolitoiveita oli määrä pohjustaa 2-3 lauseella.

Hahmon samankaltaisuus on päässyt yllättämään vielä jälkikäteenkin. Vasta pari kuukautta roolituksen jälkeen mieleeni välähti muistoja henkilökohtaisesta elämästäni vuodelta 2012, kun muuan tv-kanava aloitti toimintansa Suomessa. Tuolloin tv unohtui auki taustalle kohtalokkaalla hetkellä ja jäin vahingossa koukkuun erään sarjan uusintakierrokseen. Asustelin sen kevään kotiseudulla ja ollessani itsekin töiden vuoksi vaihtelevia aikoja läsnä tv:n äärellä vaati todellista luovimista pysytellä muilta perheenjäseniltä salaa sarjakoukussa.

Parasta roolissa oli samanaikainen hauskuus ja haaste, joka syntyy näin samaistuttavasta roolista. Toisaalta samanhenkisen hahmon esittäminen inspiroi valtavasti, mutta samalla on pidettävä mielessä ne erot, jotka hämärryttävän hämmästyttävistä yhteisistä piirteistä huolimatta Antonilla ja Villellä kuitenkin on. Näitä eroavaisuuksia onkin jo terävöitetty ja esitystapakin poikkeaa aika paljon arkipäiväisistä hahmoista.

Odotan todella mielenkiinnolla, mitä rooli vielä itselleni antaa syksyksi aktivoituneen treenikauden jatkuessa ja esitysten aikana! Ainakin tietynlaista läpiluotaavaa perspektiiviä itseeni, joka varmaan näkyy vielä lavallakin."

Pieni logo

Ruumis - näytelmät näytökset 2.10 (ensi-ilta), 3.10, 8.10, 9.10 ja 10.10.

Varaa paikkasi sähköpostista kuopionylioppilasteatteri@gmail.com tai tekstiviestillä numerosta 044 - 576 8416

Kuopion ylioppilasteatteria voi seurata myös

Facebook // https://fi-fi.facebook.com/kuopionylioppilasteatteri/

Instagram // www.instagram.com/kuopionylioppilasteatteri/?hl=en