Räiskäle-teos sarjassa tutustutaan lavalla nähtäviin esityksiin tarkemmin. Sarjan aloittaa Sytyvisionissa nähtävä kehollinen esitys.
Räiskäleiden monimuotoisuutta näkyy siinäkin, että Räiskäleihin oli jo alusta asti tulossa useampi tanssiesitys, joista toinen on nyt esittelyssä. Myös tämän vuoden Sytyvisioniin tuleva esitys ‘Soivatko kellot’ on Kuopion ylioppilasteatterin näyttelijöiden, Hennan ja Ilon lähestyminen Räiskäleiden teemana olevaan valtaan.
Soivatko kellot on kehollinen esitys, joka käsittelee valtaa ja sen käsistä riistäytymistä parisuhteessa. Teoksen ovat koreografioineet ja ohjanneet esiintyjät itse. Kehollinen on tunteita ja yllätyksiä täynnä.
Vaikka Räiskäleet III eteen tulikin paljon muuttujia ja harjoitusjakso venyi lyhyemmille teoksille erityisen pitkäksi, tanssiesityksen treenit lähtivät alusta lähtien hyvin käyntiin ja ideoista ja visoista ei ollut puutetta.
Tärkeintä niin vahvasti musiikin ja tanssin yhdistävälle teokselle on tietenkin miettiä millaista musiikkia esityksessä on ja millainen tunnelma sillä halutaan luoda. KYTin musiikki konkari Aapo Halme oli mukana työstämässä esityksen musiikkia ja auttoi viimeistelemään loppullisen musiikin teokseen.
“Musiikin saatuamme ryhdyimme heti miettimään koreografiaa visioidemme pohjalta.”
Tanssiesityksiä on aikaisemminkin nähty Räiskäleissä. Mikä on yksi Räiskäleiden vahvuus. Keino antaa Kuopion ylioppilasteatterin jäsenille mahdollisuus tuoda omaa osaamistaan, mielenkiintoaan sekä luovuutta lavalle odottamattomallakin tavalla.
Tämän vuoden tanssiesitys oli kivuton valinta Sytyvisioniin, joka järjestetään verkossa, 8.5. Lyhyt esitys sopi Sytyvisionin raameihin täydellisesti vaikka sitä oli alettu suunnittella jo ennen sen ajatusta osana Sytyvisionia.
Kappaleen tyyli toi joitain haasteita koreografian suunnitteluun, mutta samaan aikaan se onnistui inspiroimaan keksiä uusia luovia ratkaisuja ja asetti esitykselle omanlaisen suunnan.
Toki, kun harjoituksissa oli vain kaksi toisilleen tuttua henkilöä, keskittyminen harjoitteluun piti pitää kunnolla mielessä, koska muuten harjoitusaika meni helposti pelleilyyn ja höpöttämiseen.
“Luottomme toisiimme ja se että jaksoimme tsempata toisiamme kantoi koko produktiota, myöskin se että meillä oli aidosti hauskaa aina treeneissämme teki harjoittelusta mielekästä.”
Räiskäle III kokonaisuus on katsottavissa 22.5 Kuopion ylioppilasteatterin youtube-kanavalla erikseen ilmoitetun ajan.
Soivatko kellot myös Sytyvisionissa 8.5.2021.
Ja muista seurata Kuopion ylioppilasteatteria somessa!
Facebook // https://fi-fi.facebook.com/kuopionylioppilasteatteri/
Instagram // www.instagram.com/kuopionylioppilasteatteri/
Jatkoa luvassa blogissa!