Siirry sisältöön

Räiskäleet III -teemaäänestys

Syksyllä 2020 jo kolmatta kertaa esitettävä Räiskäleet kaipaa tekstejä ja luonnollisesti ennen tekstien kirjoittamista jonkin yhtenäisen tekstit yhteen sitovan teeman päättämistä. Teema päätetään tänäkin vuonna enemmän tai vähemmän demokraattisesti jäsenistön ehdotuksista helmikuun loppuun mennessä. Tälle sivulle on koottu ajankohtaiset kyselyt aiheeseen liittyen sekä tieto päätöksen etenemisestä ja mahdollisista muutoksista. Muutoksista tiedotetaan myös KYTin WhatsApp-ryhmässä sekä Facebookin puolella Aktiivikyttyröissä.

28.1.-14.2. Teemojen ehdottaminen

Jokainen saa ehdottaa haluamaansa teemaa alla. Ehdotusten toivotaan olevan suhteellisen laajoista aiheista ja hyvän maun mukaisia. Yksi ehdotus per naama, kiitos! Deadline ehdotuksille on 14.2. klo 23.59.

15.2.-16.2. Esiraati käy ehdotukset läpi

Ehdotukset käydään lyhyesti läpi. Lähtökohtaisesti kaikki ehdotukset pääsevät jatkoon, jollei havaita selkeitä asiattomuuksia tai päällekkäisyyksiä, jotka johtaisivat harmilliseen äänten jakautumiseen kahden oivan samanvertaisen ehdotuksen kesken. Esimerkiksi "unelmat" ja "haaveet" yhdistettäisiin mielivaltaisen raadin toimesta yhdeksi teemaehdotukseksi. Myös kirjoitusasua korjataan ja yhtenäistetään tarvittaessa.

17.2.-28.2. Äänestys

Kukin saa äänestää 1-3 suosikkiaan ehdotuksista viimeistään 17.2. avautuvassa äänestyksessä (jos viikonlopun näyttelijäntyö-kurssilta ehditään, niin jo hieman aiemminkin). Äänestysaika päättyy 28.2. klo 23.59.

29.2. Teema on selvillä

Teemaksi valikoitui valta. Hurraa!

Oikeus muutoksiin pidätetään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *