Tänä vuonna KYT sai vuoden teatteriteko palkinnon tempauksesta, jossa haastettiin muitakin ylioppilasteattereita luovuttamaan verta ja muodostamaan oma veriryhmä. KYTin yhteinen veriryhmä on nimellä Kuopion ylioppilasteatteri, ei yllätyksiä siellä.
Kuvassa luovuttamaan menossa Emmi, Miska ja Olga. Ville on mukana tunnelmassa ja luovuttaa myöhemmin KYTin veriryhmän ”piikkiin”. Siihen kyttiläiset saavat käydä luovuttamassa omalla vapaa-ajallaankin.
Verenluovutus perinne on jo vuoden verran ollut tarkoituksessa ja nyt kun kyttiläiset käyvät luovuttamassa verta ennen Räiskäleet II ensi-iltaa se todella sementoituu perinteeksi. Toisen kerran tarkoitus on luovuttaa ryhmässä ennen kevään produktion ensi-iltaa. Ja allekirjoittaneen seuraava kerta olisikin sitten 24.2. ensi vuoden puolella, joten hyvin ehtii.
Kuopiossa verenluovutuspiste on tällä hetkellä Sektorissa ma-ti klo 11-18 ja pe 10-17. Voit testata sovitko luovuttajaksi netistä www.sovinkoluovuttajaksi.fi
Emmi luovuttamassa
Miska luovuttamassa
Draamaa ja yllättäviä käänteitä ei KYTin verenluovutuksesta tällä kertaa uupunut.
Ennen kuin luovutus ehti kunnolla alkaakaan koettiin jännityksen hetkiä, kun Olga pyörtyi. Pyörtyminen saatiin kuitenkin nopeasti hoidettua, kiitos nopeasti toimivien työntekijöiden. He todellakin ovat siellä pitämässä huolta sinusta! Jopa siinäkin määrin, että Olga sai porttikiellon kaikkiin Suomen luovutuspaikkoihin, ettei oma terveys ole vaarassa. Mutta ei onneksi tapahtunut mitään muuta sen pahempaa. Selvittiin säikähdyksellä ja kipeillä verisuonilla.
Luovuttajat sitten lähtivät itse kukin valumaan kohti kotia omaan tahtiin, kun KYTille oltiin jo suunnittelemassa uutta neulontakerhoa sekä muita uusia tuulia. Ja ikuiset opiskelijat houkuttelivat ikuiseen opiskeluun.
Onnellinen veriryhmän perustaja siirtyi kokonaan johtohommiin.
KYT on ollut luovutushommissa jo aiemminkin. KYT osallistui vuonna 2008 Veripalvelun Verihaasteeseen ja pääsi valtakunnalliseen Top10:iin. Ryhmän nimi oli "Avohaavaa ja vereslihaa!" Nimen alkuperästä ei muistelijalla ole tietoa, mutta varmaan jostain yhtä dramaattisesta luovuttamisesta oli kyse kuin tälläkin kertaa.
KYT haastoi silloin mukaan myös kaikki SYTY-teatterit, Tanssiteatteri Minimin sekä ylioppilaskunnan. Nähtävästi ainakin Turussa ovat jatkaneet mukavasti luovuttamista, Kyttyröiden Facebookissa kerrotaan.
Että uudemman kerran olemme haastamassa SYTY-teattereita verenluovuttamiseen. Jokainen luovuttaja on tärkeä. Ja yrittäminenkin on arvokasta!
Kuopion verenluovutuspiste on auki ma-ti 11-18, pe 10-17. Tarkista lähin luovutuspiste ja aukioloajat www.veripalvelu.fi
Kuopion ylioppilasteatterin Räiskäleet II promokuvat otettiin 16.11, eräänä lauantaipäivänä. Kuvauspäivä alkoi kello kahdentoista aikaan lukemalla.
Kuvauspäivänä lukemalle rakennettiin oma studio, joka saatiin aikaan pienellä vaivalla ja edullisesti omin voimin. Ensimmäistä kertaa kokeiltava studion rakentaminen onnistui. Ei ole ollenkaan pois suljettu ajatus, että tällä tavalla tehtäisiin jatkossakin oma studio omin hartiavoimin promokuvia varten. Kuvat saatiin näyttämään pienellä vaivalla laadukkaille. Lainatavaroilla ja oman teatterin työvoimalla rakennetussa studiossa pöllysi höyheniä ja kulki epämääräisiä henkilöitä meikeissä, mutta sellaista se vähän on.
Samalla tehtiin testimeikkejä ja -maskeja esiintyjille. Luvassa on palohaavoja ja riivattuja hahmoja. Sekä kanoja. (Kuva: Olga Roitto) Palovammoja partaliimalla. (Kuva: Olga Roitto)
Esimerkiksi palovammoja Räiskäleisiin tehtiin partaliimalla, jota käytetään myös höyhenien liimailemiseen kulmarvoihin. Partaliima testissä mitään allergisia reaktioita ei onneksi tullut kellekään. Palohaavoihin saatiin partaliimaa ja nenäliinapaperia (tuskin oli Nessua) käyttäen tekstuuria ja palohaavat saatiin kunnolla ruvelle. Testissä oli myös uudenajan hybridikanoille soveltuvaa väriä helttaan sekä ne surullisen kuuluisat höyhenet kulmakarvoihin. Höyhenistä puheen ollen…
Kuvan höyhenet olivat kuvausten sotkuisia osuus. Niitä nypittiin taustakankaasta kauan ja hartaasti sekä uskottiin vielä kolme päivää kuvausten jälkeen keuhkoista.
Höyheniä oli kaikkialla. Niitä oli mustassa taustakankaassa, niitä oli lattialla, niitä oli jokaisen kuvauksiin osallistuneiden vaatteissa ja sukissa. Höyheniä yskittiin keuhkoista vielä kolmen päivää kuvausten jälkeen ja luultavasti kun niistä kunnolla päästään eroon, tehdään tuttavuutta uudelleen kenraalissa ja viimeistään ensi-illassa.
Lisää höyheniä. (Kuva: Alvar Toivonen)
Sen lisäksi että saatiin ’törkeen hienoja’ kuvia promokuvauspäivänä testattiin testimeikit, tehtiin listaa viimeisimmistä hankinnoista sekä pidettiin syyskokous.
Räiskäleet II esiintyjät yhteiskuvassa onnistuneiden promokuvien jälkeen. (Kuva: Alvar Toivonen)
Kuvat valmistuivat työryhmän katsottavaksi ja valikoitavaksi 21.11. Niitä voi bongailla instagramissa ja facebookissa tästä päivästä lähtien ensi-iltaan asti!
PS. Ja kuvattiin sitä lyhyt trailerikin. Seuraa KYTiä facebookissa tai instagramia niin olet aina teatterin hermoilla… ei kun..
Eetu Leinonen: Hyvä boogie kun Lappeenrannan veto meni niin hyvin ja eilen saatiin treenattua.
Sini Puusti: Jee! Hyvä fiilis ja aina vaan paranee. Tsemppiä kaikille!
Ville Kumpulainen: Tämän asenteen kun saisi pidettyä iltaan asti.
Kurkistus kulissien taakse
Mitä tapahtuu suljettujen ovien takana?
Ennen esitystä
Jälleen puemme roolivaatteet yllemme mukanaan tuttu hiki. Laitamme hiukset ja meikit kohdilleen ja hahmomme pääsevät elämään.
Äiti hoitaa kaiken.
Kokoonnumme teatterilavalle ja fiilistelemme lavasteita. Energia lavalla on todella lupaava ja innostava.
:päilemättä!
Teemme alkulämmittelyt. Fyysisesti lämmittelemme niin, että jokainen meistä vuorollaan näyttää liikkeen, jota keho kaipaa, ja loput tekevät perässä saman. Joukkoon mahtuu niin sykettä nostavaa liikuntaa kuin venyttelyäkin. Aapo vetää meille hyvän äänilämmittelyn. Keskittymisessä käytämme jälleen kuppabanaania. Nyt on lämmiteltynä koko kroppa ääntä ja aivoja myöten.
Kun ovet ovat kiinni ja esitykseen on vielä hetki aikaa, pääsevät teatterikärpäset liitelemään vapaana. Jes, tänään on meidän kauan odotettu Ensi-ilta! Tiia ikuistaa ikimuistoisia hetkiä kamerallaan. Nautimme energiasta, mikä leijuu jo lupailevasti lavalla.
Energia on loistava!
Lopuksi huudamme yhteen ääneen kannustushuutomme: ”Kultainen vasikka, ep-ep-epäilemättä!” Keräännymme sermien taakse ja hiljennymme. Valot pimenevät ja yleisö saapuu sisään. Askeleet kantautuvat korviimme katsojien kiivetessä rappuja pitkin paikoilleen. Puheensorina kutittelee korviamme.
Joko pääsit kurkistamaan sermin taakse?
Sermien takana on lämmin tunnelma
Minulla on
viltti, jonka alle nappaan myös toisen näyttelijän. Viltti pitää meidät
lyhytmekkoiset lämpimänä! Istun toisen näyttelijän jalkojen juurelle ja
kysyn, haluaako tämä hieroa minua. Kohta neljä kättä pyörittelee
hartioitani. Näin meillä. Henna antaa meille vielä Carmolis-tipat kuin
kanaemo tipusilleen. Nyt kaikki on kohdallaan.
Tunnarimme alkaa soida ja yleisö hiljenee. Nyt se on menoa!
Esityksen aikana
Aina ennen
lavalle siirtymistä tapahtuu paljon hauskaa sermin takana, vaikka hiljaa
olemmekin. Milloin tanssiliikkeitä, milloin toisen roolisanojen
imitointia ja hauskoja ilmeitä. Joku ottaa nokoset ja toinen pelleilee
vieressä.
Ensimmäinen näytös
Esitys kulkee
hyvin. Tuntuu, että energia vain kasvaa kohtaus kohtaukselta. Katsomo on
täysi ja yleisö on ihanasti mukana välillä naureskellen ja reagoiden.
Näytös menee
reippaasti ja valot pimenevät. Käymme pimeässä vaihtamassa lavasteet
toiseen näytökseen valmiiksi. Hupainen tunnarimme soi taustalla. Kaikki
kerkeävät tehdä tarvittavat siirrot ja piiloutua sermin taakse. Nyt
alkaa toinen näytös ovikellon saattamana.
Toinen näytös
Paljon energiaa ja hauskoja hetkiä. Yleisö vaikuttaa olevan hyvin mukana. Tulee väliaika. Hahmot jäävät stilliin ja valot pimenevät. Yleisö menee kahville ja pullalle.
Väliaika
Kun yleisö on poistunut tilasta, me vaihdamme sillä aikaa lavasteita, käymme korjaamassa hiukset ja meikit, tuulettelemme, vaihdamme tuntemuksiamme ja tarpeen vaatiessa käymme vessassa. Kaikki pihisevät into pinkeänä. Tämä on mahtavaa!
Ihanat pukuhuoneessa <3
Piiloudumme
sermien taakse ja innokkaan puhevyöryn saattelemana yleisö palaa
paikoilleen. Kolmas näytös alkaa. Tunnari soi ja valot vaihtuvat.
Kolmas näytös
Energia on vieläkin parempi! Yleisö reagoi ihanasti ja roolihahmot elävät täysillä.
Näytös sujahtaa hetkessä ohi. Keräännyme riviin ja kumarramme yhdessä. Saamme hyvät aplodit. Juoksemme sermin taakse ja aplodit jatkuvat. Palaamme uudestaan kumartamaan ja taputamme myös yleisölle.
Esityksen jälkeen
Yleisössä on tuttuja ja tuntemattomia. He ovat ihanan avoimia ja antavat hyvää palautetta. Osalle on muodostunut lempihahmoja. Mieleenpainuvin palaute on, että esitys aina vain parani loppua kohden. Myös ilmeitämme kehutaan. Osa meistä saa kukkia ja halauksia. Meistä otetaan kuvia. Mieleeni jäi kun yksi katsojista kertoi, että meistä näkyy kuinka intohimoisia olemme.
Kippis!
Kun yleisö on
lähtenyt, korkkaamme alkoholittomat ja – holilliset skumpat ensi-illan
kunniaksi. Kehumme toisiamme ja olemme iloisia, kiitollisia ja
hämmästyneitä illan kulusta.
Ensi-iltajuhlat
Matkamme jatkuu kohti ensi-illan jatkoja. Nyt ne pidetään Henna-Riikan ja Mallan kotona. Kokoonnumme pöydän ääreen, joka notkuu herkuista. On sipsiä, dippiä, karkkeja, popcorneja ja croisantteja. Nam! Puhumme kaikesta maan, taivaan ja teatterin välillä.
Meitä on monta ja keittiö on aika pieni, joten siirrymme olohuoneeseen ja tietysti kannamme herkut mukanamme. Olohuoneessa meitä viihdyttävät myös Hennan kissat.
Iisa ja Elli.
Käymme yhdessä läpi esityksen kulkua ja herkuttelemme. Juhlimme tätä hienoa saavutusta, jonka parissa olemme koko kevään työskennelleet. Tästä alkaa hyvä esityskausi.
Pelaamme hauskoja seurapelejä ja viihdymme toistemme seurassa pitkään. Minä, Tiia ja Aapo olemme ensimmäiset lähtijät noin klo 3.20 aamuyöllä. Asumme kaikki samalla suunnalla ja Aapo ajaa meidät kotiin. Matkalla meitä valaisee upea täysikuu. On ollut huippu ilta! Muut olivat juhlissa pitkälle aamuun saakka. Henna-Riikka oli tehnyt hienovaraisen vinkin ja pukenut yövaatteet päälle, jolloin loputkin juhlakansasta olivat siirtyneet koteihinsa nukkumaan.
Tiia valtasi parhaan paikan!
Ensi-illan jälkeiset fiilikset
Miltä nyt tuntuu?
Henna-Riikka
Ullgren: Minusta tämän päivän esitys meni ihan pirun hyvin. Oli hyvät
energiat, hyvä yleisö ja kaikki veti ihan älyttömän hyvin. Tuntui, että
tähän mennessä kaikki veti kaikista parhaimpana mitä nyt on ollut.
Meillä meni ihan älyn hyvin ja minä olen ylpeä meistä kaikista.
Emmi Vuorinen: Kai se hyvin meni. En unohtanut kovin monta vuorosanaa. Yleisö näytti ihan tykkäävän ja tuli kehuja.
Ville Kumpulainen: Kyllähän tuo porukka veti ihan hyvästi. Rekvisiittamuutos toi haastetta keskittymiseen.
Olga Roitto:
Meni todella todella hyvin. Todella hyvä Kuopion ensi-illaksi. Aidosti
oli ihana nähdä esitys nyt juuri tässä tilassa ja noissa lavasteissa,
koska emme ole aikaisemmin edes päässeet harjoittelemaan kyseisessä
tilassa. Hyvä energia oli. Oli tosi ilo katsoa esitystä. Niin
herkullisia tapahtumia on sattunut viimeaikoina. On ihanaa, että saadaan
tarjota näin kiva juttu yleisölle ja toivottavasti yleisökin pystyy
nauttimaan ja tulee vielä jatkossakin katsomaan meidän juttujamme. Hyvin
oli väkeä tänään.
Saavumme kaikki
paikalle ajoissa. Aloitamme laittamalla meikit, hiukset ja
roolivaatteet valmiiksi. Tunnelma on hieman hassuttelevaa ja iloista.
Seuraavaksi pääsemme saliin, jossa tulemme esiintymään. Sali on vielä tyhjä ja ilman lavasteita.
Olemme juuri saapuneet esiintymistilaan ja Olga kertoo laajan yhteenvedon tilasta ja lavasteista. Lava on vielä tyhjä.
Asettelemme lavasteita oikeille paikoilleen. Pikkuhiljaa esityksen miljöö alkaa rakentua.
Saatuamme lavasteet paikoilleen, aloitamme lämmittelyn. Lämmittelemme kehoa, ääntä, keskittymistä ja artikulointia. Oletteko kuulleet kuppabanaanista? Se on yksi meidän vakiolämmittely keskittymiseen.
Vedämme kenraalin läpi kuten kuuluukin. Kenraali menee hyvin ja toivomme, että ensi-ilta menee vielä paremmin!
Tuntemuksia ohjaajan näkökulmasta
Haastattelussa: Olga Roitto
Millaisia tuntemuksia sinulla on nyt kenraalin jälkeen?
-Kenraali meni oikein mukavasti. Yleisön tuoma energia tarvitaan enää.
Olga kertoo,
että oli ihanaa vihdoin ja viimein nähdä esitys oikeassa tilassa. Hän
palaa vielä Lappeenrannassa saatuun raadin palautteeseen:
-Raadin
antamasta palautteesta oli todellakin hyötyä. Nyt kaikilla
näyttelijöillä on entistä parempi läsnäolo lavalla ja roolihahmoissa.
Olga on ottanut vastuulleen myös esityksen valojen ja äänien tekemisen ja ajamisen:
–Oli
myös mukava saada kaikkien vaikeuksien päätteeksi tehtyä valot tuohon
tilaan. Vaikka en ole mikään tekniikkanero, nautin valojen ja äänien
tekemisestä sekä ajamisesta.
Jännittääkö ensi-ilta?
-Ensi-esitys jännitys jäi Lappeenrantaan, mutta siitä huolimatta on ensi-iltaan kuuluvaa kutkuttava jännitystä.
Olga toivoo, että yleisö tykkää ja nauttii esityksestä. Myös hänen sukulaisensa istuvat katsomossa jo ensi-iltana.
Kenraalissa tapahtuu.
Perinteinen sairastuminen ennen ensi-iltaa
Onko teille
tuttua? Kaikki asiat valmistautumisen osalta on kohdallaan, kunnes joku
ilmoittaa olevansa flunssassa. Kenraalissa ääni katkeaa ja kurkku on
kuin hiekkapaperia. Tämä tuo lisäjännitystä ensi-iltaan!
KYT:in poppakonstit
Tilanteen pakottamana on aika kokeilla ihan kaikkia mahdollisia apukeinoja mitä vain löytyy. Tässä siis hätäkeinot viruksen hyökätessä viimetipassa. Jokainen kokeilkoon omalla vastuulla:
Äänen pelastus -cocktail
Hae apteekista tarvittavat lääkkeet (desinfioivia, oireita lievittäviä, sairastamisaikaa lyhentäviä)
Älä puhu tai käytä ääntäsi turhaan, säästä se ensi-iltaan. Älä myöskään yski, koska se rasittaa äänihuulia.
Lepää!
Höyryhengitä. Voit lisätä halutessasi höyryhengitysveteen inkivääriä, hunajaa ja merisuolaa.
Juo
keitettyä vettä. Voit lisätä veteen hunajaa ja inkivääriä, kokeile myös
valkosipulia, sitruunaa, mustapippuria ja Auringonhattu-uutetta.
Carmolistipat auttavat aina. Ota ne mukaan lavan taakse!
Auringonhattu-uute auttaa.
Valkosipuli on tehokas apu, vaikka hengitys tuoksuukin sen jälkeen ihanalle.
Syö paprikaa!
Pidä kaulan alue ja jalat lämpiminä.
Laita vettä hapettumaan yöksi ja juo sitä heti aamulla herättyäsi
Käy saunassa lempeissä löylyissä.
Tee vesi+merisuolacoctail ja kurluttele sitä.
Muista ajatuksen voima! Pysy positiivisena ja tee parhaasi, että äänesi kantaa.
Nämä konstit on
kokeiltu käytännössä ja niistä olikin yllättävän paljon apua. Keinoja
on myös paljon, joten jokainen voi löytää itselleen parhaimman.
Kenraalissa
ääni ei tullut ja kurkku oli todella kipeä. Apteekin lääkkeet olivat
olleet vuorokauden käytössä. Kenraalin jälkeen kokeiltiin lisäksi näitä
poppakonsteja ja ensi-illassa kurkku ei ollut enää kipeä ja ääni kulki
paremmin.
Ennen esitystä
tuli tehtyä suolavesikurluttelua useaan otteeseen. Esityksen aikana
lavan takana oli mukana kunnon selviytymispakkaus: Carmolistipat, kuuma
hunaja+auringonhattu -vesi ja tietysti viltti, jonka alle mahtui
lämmittelemään myös toveri.
Joskus tauti voi iskeä yllättäen, mutta peli ei ole vielä menetetty! Pysy optimistisena ja tee parhaasi. Voit yllättyä!
Ylioppilasteatterifestivaali on Ylioppilasteatteriliitto SYTY ry:n vuosittain järjestämä teatterifestivaali ja se kiertää vuosittain eri ylioppilasteatteripaikkakunnilla. Ylioppilasteatteri Acti toimi isäntänä Ylioppilasteatterifestivaalille 12.4.-14.4.2019. Festivaali on vuosittain suurin tapahtuma, jossa ylioppilasteattereiden jäsenet kohtaavat toisensa. Festivaaleille osallistuvat yleensä kaikki neljätoista ylioppilasteatteriliitto SYTY ry:n jäsenteatteria ja jokainen jäsenteatteri esittää festivaalilla yhden tuottamansa näytelmän.
perjantai 12.4.2019
Matkamme alkaa kohti Ylioppilasteatterifestivaalia. Ilmasta pystyy aistimaan kutittelevaa innostusta ja pientä hykertelevää jännitystä. Kannamme matkatavaramme ja Kultaisen vasikan lavasteet autoon. Bussissa löytyy kaikki vessasta jääkaappiin ja puhelinten latauspisteeseen. Kuskimme on oikein mukava. Hän toteaa, että kyllähän nyt näyttelijöille jääkaappi tulee tarpeeseen. Valtaamme bussin takaosan ja tarkistamme vielä, että kaikki ovat paikalla. Viimein bussi lähtee matkaan. Näkemiin Kuopio! Tätä päivää on odotettu. Suurin osa meistä on osallistunut aikaisemmin ylioppilasteatterifestivaalille, mutta joukossamme on myös näyttelijöitä, jotka osallistuvat ensimmäistä kertaa kyseiseen tapahtumaan.
KYT valmiina lähtöön. Vasemmalta: Ville, Olga, Malla, Emmi, Sini.
Yhteishenkemme on loistava. Pysähdymme ennen Joensuuta, nautimme huoltoaseman wc-idylleistä ja nappaamme kaupasta mukaamme ravintoa ja nesteytystä. Sää on puolellamme, aurinko paistaa ja muutama meistä nauttii jo jäätelöä keväisessä auringon lämmittämässä säässä linnunlaulun säestämänä.
Blogitoverit tien päällä. Sini ja Tiia.
Matka jatkuu kohti Joensuuta, jossa kyytiimme hyppää Joensuun ylioppilasteatteri. Aapo ehdottaa, että voisimme soittaa ja laulaa joensuulaisille kappaleen, mutta idea tuli niin viimetipassa, että emme toteuttaneet tätä loistoideaa. Ympärillä kaikuu naurua ja näkyy mielenkiintoisia lavasteita.
Lavasteista mieleemme muistuu ihanaakin ihanampi Lyyli-patsaamme, joka olisi ansainnut oman paikkansa bussin penkillä, mutta joutuu nyt matkaamaan matkatavaroiden seassa. Onneksi hän saa kunniaa myöhemmin Lappeenrannassa:
Upea Lyylimme ja Malla.
Toisella pysähdyksellä nautimme jälleen wc-idylleistä, osa meistä kävi hakemassa syötävää ja minä ja Tiia nautimme raittiista ulkoilmasta käyden juoksemassa ja tutkimassa lähimaastoa. Samalla juostessa kertasimme vuorosanojamme. Lopuksi venyttelimme ja menimme odottelemaan muita. Tässä on todistusaineistoa juoksulenkistämme.
Oli hyvä juoksulenkki! Tiia ja Sini.
Pitkän matkan aikana tulee puhuttua kaikenlaista ja erityisesti mieleen jäi muutamat vitsit: Miksi kutsutaan isoa töppäystä Pauligilla? -Juhlamokaksi. Minkä nimiset ovat savolaiset lammasjuhlat? -Kilipailut. Missä on maailman pienin hammaslääkäri? -Paikan päällä. Näillä vitseillä olisi voinut jopa osallistua festivaalin paskavitsi –kisaan.
Matka hyvässä seurassa kiitää nopeasti ohi kun huomaamme olevamme jo Lappeenrannassa. Kyydissämme käy festarikummi, joka tuo meille festaripassit ja -ohjelmat. Jatkamme matkaamme majoituskoululle.
Perille saavuttuamme saamme kantaa lavasteemme ja matkatavaramme liikuntasaliin. Odottelemme pääsyä majoitusluokkaan ja valtaamme salista löytyneen pianon, jota soittelemme ajankuluksi.
Mieleen on jäänyt Mallan mehupurkin hajonnut korkki ja Malla katossa. Perus teatterimeininkiä vai matkahulluutta?
Kun vihdoin saamme luokkatilamme täytämme sen patjoilla ja makuupusseilla. Minun ilmapatjani itsetäyttävä pumppu ei toimi ja mielessäni käy, että saanko nukkua upeasti yön kovan lattian syleilyssä. Näin ei onneksi käynyt. Nimittäin pelastajamme lainaa sähköllä toimivaa pumppuaan ja patja täyttyy hetkessä. Teatteriperheenjäsen pelastetaan hädästä aina. Mahtavaa! Kunniamaininta Villelle!
Kävimme katsomassa Nuijamiehessä Vaasan ylioppilasteatteri Rampin esityksen Juoppohullun päiväkirja. Esitys kesti n.2h 15min. Esitys oli yhtä aikaa koominen, traaginen ja kaunistelematon.
Katsottuamme muiden teattereiden esitykset kokoonnumme kaikki KYT:läiset yhdessä ja käymme porukalla ulkona syömässä. Ruoka on hyvää ja seura sitäkin parempaa.
Illalla
rentoudumme, soitamme pianoa, istumme iltaa ja myöhemmin menemme
nukkumaan. Osa meistä valvoo ja viettää aikaa muiden teatterilaisten
seurassa. Yöstä muistikuvana on kotoisan oloinen koko yön raikuva
kuorsaus. En paljasta tätä henkilöä!
lauantai 15.4.2019
Aamulla herätessämme monen kasvoilla loistavat hymyt. Tämä päivä tulee olemaan ikimuistoinen. Tänään mekin pääsemme lavalle.
Huomenta Lappeenranta!
Käymme katsomassa aamulla Joensuun ylioppilasteatterin Aikahypyn. Esityksessä hauskaa on, että yleisö saa vaikuttaa tarinan kulkuun. Esitys kestää noin tunnin. Saunapalosta akoi sekava seikkailu ajasta ja paikasta toiseen. Kuvassa näkyy Aikahypyn lavasteet.
Aikahyppy.
On aika käydä syömässä tai hakemassa ruokaa ennen esitystämme, että olemme siellä täysissä voimissamme. Syötyämme lepäämme, joogaamme, kuuntelemme musiikkia ja valmistelemme pohjameikkejämme ja hiuksiamme. Kuvassa näkyy upea sekä siisti majoituksemme. Hauskinta tässä on, että emme tienneet olevamme kuvauksen kohteena. Kuvassa minä ohjaan Mallalle joogaa.
Malla ja Sini joogaavat.
Kun olemme lähtövalmiit, on aika vetäistä takit niskaan ja matkata kohti esiintymispaikkaamme Kehruuhuonetta. Matka taittuu nopeasti. Lappeenrannassa lunta ei ole enää paljoa. Tässä olemme me. Valmiina ja onnellisena. Huippu tunnetila välittyy kuvasta.
Esiintymisemme meni hienosti ja saimme upeaa palautetta raadilta. Fiilis oli loistava ja yleisö oli myös ihana. Mahtava energia! Kiitos Lappeenranta, kiitos ylioppilasteatterifestivaali ja upea työryhmämme! Kiitos Kultainen vasikka! Tästä on hyvä jatkaa kohti Kuopion ensi-iltaa. <3
Kultainen vasikka!
Hyvän ensi-esityksen jälkeen kävelemme onnellisina hakemaan ruokaa ja otamme yhteiskuvan Norpan kanssa. Hyvin syöneenä on hyvä jatkaa porukalla kohti improkisoja!
Vasemmalta: Henna, Emmi, Sini ja NorppaSukellamme Olgan kanssa takkimereen. Anteeksi Olga, tämä on vain niin ihana kuva sinusta. Jos olisit saanut, olisit mielelläsi huolehtinut meidän kaikkien takeista. Sieltä sä ojensit meille kaikille henkareita. Tätä se on, meidän teatteriperhe.
Improkisat
kokosi Kehruuhuoneelle Ylioppilasteatterit ympäri suomen mittelöimään
improvisaation herruudesta. Kannustimme suosikkiamme. Meitä edusti Ville
ja Eetu. He pärjäsivät hyvin alussa, mutta tippuivat riimimittelössä.
Koko päivä on ollut upea, tapahtumarikas ja onnistunut.
sunnuntai 14.4.2019
Aamulla pakkaamme tavaramme ja siivoamme luokan. Ilmassa on onnellista väsymystä. Tiia kertoi minun nauraneen unissani viimeyönä. Festariviikonloppu on ollut upea, täynnä monipuolisia esityksiä, huippua teatterikansaa ja hyvää ruokaa. Käymme katsomassa vielä Porin ylioppilasteatterin Noitametsän, joka kertoo kirjailijan työn onnesta, katkeruudesta ja piinasta.
Vasemmalta: Malla, Olga, Veera
Menemme kehruuhuoneelle päätöstilaisuuteen. Päätöstilaisuudessa jaettiin palkintoja. Teatterimme sai vuoden teatteritekopalkinnon verenluovutusideastamme. Me Kuopion ylioppilasteatterista olemme siis perustaneet veriryhmän ja käyneet yhdessä luovuttamassa verta. Hyvä me! Haastamme myös muut samaan! Seuraavat Ylioppilasteatterifestivaalit ovat Tampereella.
Olga, Ville ja Sini verenluovutuksessa!
Päätöstilaisuuden
jälkeen lähdemme takaisin kohti Kuopiota. Bussimatka on ihana myös
paluumatkan. Bussi on täynnä onnellista, mutta väsynyttä porukkaa. Osa
meistä nukkuu ja osa juttelee mukavia. Ville soittaa meille ihanaa
livemusiikkia ja välillä laulaakin.
Tämä oli ikimuistoinen reissu, kiitos siitä kaikille. <3
Me haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden seurata lähempää teatterimme toimintaa. Olemme nyt siirtyneet blogien ihmeelliseen maailmaan. Meidät löydät jo facebookista ja instagramista, mutta tämäkin alue on aika valloittaa. Täältä voit seurata Kuopion ylioppilasteatterin arkea lähempää. Blogi antaa sinulle mahdollisuuden kurkistaa kulissien taakse ja nähdä kuinka meillä tehdään teatteria. Tervetuloa tutustumaan Kuopion ylioppilasteatteriin!
Kuva on otettu festarireissultamme Lappeenrannassa.
Hallinnoi evästeiden suostumusta
Keksejä, keksejä ja keksejä. Hyödynnämme niitä tarjotaksemme toimivat ja palvelevat verkkosivut.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.