Siirry sisältöön

Johtokunta esittäytyy 2021

Johtokunta järjestäytyi tammikuussa ja mukaan tuli uusia naamoja.

Kuopion ylioppilasteatterin johtokunta valittiin vuoden 2020 viimeisessä kokouksessa ja iloksemme on johtokunnassa muutama uusi naama. Järjestäytyminen tapahtui tammikuussa ja nyt on uuden johtokunnan aika ottaa ohjat käsiinsä.

Mukaan johtokunnan toimintaan on tullut myös uusia joiden esittelyt ennen kuin siirrytään Räiskäle-asioihin. Vaikka Räiskäle-asiatkin ovat tärkeitä. Ei sillä.

Vaikka iso osa vanhoista johtokuntalaisista jatkoikin samoissa hommissa KYTin johtokunnassa on kuitenkin nyt uuttakin verta.

Uudet johtokuntalaiset ovat Nella, Päivi, Anni, joiden esittelyt ovat heti tässä alla.

Anni on tilavastaava KYTissä ja pitää huolen, että KYTiläisillä on paikka varattuna missä harjoitella.

Anni on ollut KYTin kyydissä jo puolisen vuotta ja johtokunnassa muutaman kuukauden. Hänet valittiin mukaan uutena ja jo nyt hän toimii varapuheenjohtajana sekä tilavastaavana. Kaikki kyttiläisten tilanvaraukset menevät viime kädessä Annin sähköpostien kautta.

Kymmenen taalan kysymys. Tykkäätkö kyttyrää?

Tykkään kyttyrää ja kyttyröistä!

Vapaa sana.

Ei ole pakkasta, joka ei saisi minua lähtemään snellun 100-saliin

Nella on virallinen pulla-, tee, ja kauramaitovastaava. Ja hän on myös piirtänyt kaikki hienot kuvat nykyisistä johtokuntalaisista.

Nella on ollut mukana KYTin toiminnassa jo puolitoista vuotta, vaikka aika tuntuukin pidemmälle. Johtokuntaan hän tuli nyt uutena, vaikka muuten on aktiivisesti ollutkin toiminnassa mukana. Nella on KYTin virallinen pulla-, tee- ja kauramaitovastaava. "Ilmeisesti keltanokkaisuuteni takia en kelvannut (vielä...) kahvivastaavaksi."

Tuhannen liiran kysymys: tykkäätkö kyttyrää?

Olen suorastaan täynnä henkisiä kyttyröitä.

Vapaa sana.

"I feel that we’re all lighthouses, and my job is to shine my light as brightly as I can to the darkness."

- Jim Carrey

Päivi on monelle tuttu jo aikaisemminkin KYTin tapahtumien tiimoilta, onhan hän ollut mukana tapahtumatoiminnassa jo ennen johtokuntaan liittymistä.

Päivi (ystäville myös vaihtelevasti Päve ja Päikky) on ollut KYTin toiminnassa mukana vähän päälle puolitoista vuotta ja liittyi johtokuntaan keväällä uutena johtokuntalaisena. Päivi on ottanut vastuulleen Instagramin ja on myös toinen tapahtumavastaava. Keväällä hän on myös mukana Räiskäleissä toisena ohjaajana yhdellä esitykselle.

Monen tonnin kysymys: Tykkäätkö kyttyrää?

Joskus

Vapaa sana?

Muistakaa juua vettä!

(Kirjoittajan huomio, että saman tien muistui itselleenkin mieleen, että sitä vettä olisi järkevää muistaa juoda. )

Muu vanha johtokunta jatkoi melkein samoin ajatuksin. Vanhoihin tuttuihin voi tutustua alla olevista linkeistä, jotka ovat blogin alaosassa.

Johtokunta järjestäytyi jo tammikuussa, mutta tämän vuoden alkaessa yhtä epätavallisissa merkeissä kuin missä viime vuosi loppui, on monia asia vielä ollut kortilla.

KYT on kuitenkin saanut toimintansa rullaamaan ja johtokunnan järjestäytymisen lisäksi tulossa on perinteinen Räiskäle-kokonaisuus poikkeuksellisesti keväälle.

Kokoontumisrajoitukset ovat aiheuttaneet haasteita esityksille niin Räiskäleiden osalta päädyttiin esityksessä nauhoitettuun striimiin, joka tullaan julkaisemaan KYTin youtube kanavalla keväällä.

Harjoituksista sekä esityksistä tulee lisätietoa blogiin sekä Kuopion ylioppilasteatterin some-kanaviin.

Pieni logo

Seuraa Kuopion ylioppilasteatteria somessa

Instagram // https://www.instagram.com/kuopionylioppilasteatteri/

Facebook // https://fi-fi.facebook.com/kuopionylioppilasteatteri/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *