Uusi esitys, uusi kenraali. Kenraalit ovat aina näyttelijöille jännityksen paikkoja, sekä tietenkin koko tuotannonväelle. Onhan se tavallaan myös viimeinen hetki harjoitella ennen yleisön silmiä. Mutta mitään huolta ei ollut. Ruumis etenee loistavalla vauhdilla ensi-iltaa kohden.
Kenraalissa testattiin kaikki loput äänet ja valot, sekä tietenkin valojen pystyttäminen. Jälkimmäinen tulee esitystilassa tehtäväksi, joka näytöksessä. Samoin lavasteiden roudaaminen on esitystilassa tehtävä joka ilta. Valojen kokoamisen suunnitteleminen olikin aikaisempien treenien homma. Kaikki valoihin tulevat valot saivat vastuu henkilön. Henkilökohtaisesti olen vastuussa lampusta seitsemän.
Kenraaliesitys aloitettiin 18.00 tai vähän yli. Mutta siis hyvin aikataulussaan. Esitys meni hyvin, pahimmilta demoefekteiltä vältyttiin.
Kenraalissa nähtiin jälleen kuinka paljon valot ja äänet tuovat hyvän näyttelyn päälle. Tunnelma muuttui saman tien, kun valot sammuivat. Jännityksen ja odotuksen pystyi melkein maistamaan. Hiljaisuudesta kaikki sitten alkoi.
Esityksessä päästiin myös kuuntelemaan eri puolilta salia, että äänet kantavat kaikkialle. Kaikki kuului hyvin kaikille niille paikoille joilla koeyleisö oli päässyt istumaan.
Ja tällä kertaa kenraali loppui myös tuotannonporukalle samoihin aikoihin kuin näyttelijäporukalle. Tällä kertaa näin. Kaikki pääsivät hyvissä ajoin valmistautumaan ensi-iltaan.
Ruumis on siis hyvissä käsissä ja valmiina ensi-iltaan.
Ruumis - näytelmät näytökset 2.10 (ensi-ilta), 3.10, 8.10, 9.10 ja 10.10.
Varaa paikkasi sähköpostista kuopionylioppilasteatteri@gmail.com tai tekstiviestillä numerosta 044 - 576 8416. Lippu hinnat 6 euroa normaalilippu, 4 euroa alennusryhmät. Ja tietenkin kannatusmaksu 10 euroa.
Samasta voi varata myös väliaikatarjoilun 2 eurolla, joka on mokkapala sekä kahvi, tee tai mehu.
Kuopion ylioppilasteatteria voi seurata myös
Facebook // https://fi-fi.facebook.com/kuopionylioppilasteatteri/
Instagram // www.instagram.com/kuopionylioppilasteatteri/?hl=en