Kolmas kerta toden sanoo ja tässä johtokunnan kolme seuraavaa uhria.
Lähikuvassa KYT historian elävä reliikki, aikamme legenda. Historian tuulahdus tuntui hiuspohjassa asti, kun istuimme Lukeman keittiössä.
Aapo on ollut KYTissä 2008 syksystä, eli kauan. Pitkällä matikalla saa selville, että 18 vuotta. Johtokunnassakin jo kiitettävät 10 vuotta. Hän toimii taloudenhoitaja, eli virallinen penninpyörittäjä jo toista vuotta. Aapo on toiminut puheenjohtajana johtokunnassa 2012-2018, sitä ennen Aapo oli varastoihmisenä, tuotantovastaavana, SYTY-vastaavana, seremoniamestarina sekä korkkiruuvinhaltijana. Kaikkea on siis päästy kokeilemaan.
Kevään produktiossa Aapo on mukana niin vähän kuin osaa. Mutta mitä luultavimmin mukana tullaan olemaan jollain tavalla. Lavalle hän ei muuttuvien tilanteiden vuoksi pysty sitoutumaan, mutta kaikkea mitä pystyy tekee. Tämä tarkoittaa periaatteessa kaikkea. Mitään ei ole tullut vastaan mihin ei olisi ollenkaan pystynyt. Jos tulee kysyttävää, yleensä käännytään Aapon puoleen.
Tykkäätkö kyttyrää
Niin paljon kuin mahdollista.
Vapaa sana
Ihan sama ketä äänestätte. Piste.
Haastattelu toteutettiin whatsapilla, koska osalla meistä on enemmän elämää kuin toisilla.
Tiina on ollut KYTissä mukana keväästä 2018, alussa Tykkääjissä, joiden kautta hän eksyi pyörimään johtokunnan kokouksissa. Ja johtokuntaan hän jäikin sitten melkein heti. Nyt 2020 pyörähtää käyntiin toinen vuosi johtokunnassa. Vastuullaan hänellä on yhteistyö KYTin ja muiden teatterien välillä. Tiina on mukana monenlaisissa teatterikuvioissa Kuopiossa, joten yhteistyökordinaattorina toimiminen on luonnollista. Muun muuassa Improliigassa hän on ollut mukana ja onkin KYTin liigavastaava.
Kevään produktiota varten Tiina on kehittämässä lavalle tulijoita KYTin kevään kurssilla. (Onhan kaikki kyttiläiset ilmoittautuneet?) NÄTY-kurssi, joka järjestetään helmikuussa onkin mitä oivallisin paikka hankkia rohkeutta omaan esiintymiseen ja lavasäteilyä Tiinan ohjauksessa.
Tykkäätkö kyttyrää?
Tottakai ja kovasti.
Vapaa sana
Hakuna matata.
Kiireisen puheenjohtajan kanssa yhteisen hetken löytyminen oli yllättävän haastavaa. Tätäkin tehdessä sähköpostit lentelivät suuntaan jos toiseen.
Olga on ollut KYTissä keväästä 2017, ja johtokunta kutsui riveihinsä jo samana syksynä. Kauaa ei siis nokka tuhissut, kun piti jo päästä toimintaan mukaan rautaisin ottein. Johtokunnassa Olga jatkaa kaudella 2020 puheenjohtajana, suurin luottamuslausein. Viime vuoden johtokunnassa hän toimi samoissa vastuuhommissa.
Samoin kuin aiempana vuonna, Olga on ottanut kevään produktiossa vastuulleen ohjaamisen. Kultaisesta vasikasta selvittyään hän jatkaa siis ohjaajan roolissa tänäkin vuonna. Tämä onkin sitten nuijittu ja kirjattu ja suuremmille voimille jo kerrottu. Tuotannon hommat kiinnostavat, mutta tällä kertaa ohjaaminen olkoon se pääasiallinen homma. Jonkunhan niitä näyttelijöitä on kaitsettava. Olkoon sitten Olga.
Tykkäätkö kyttyrää
Kyttäätkö tykkyrää. Vastaus on aina kyllä.
Vapaa sana
Kiitos hienosta blogista, Miska, ja kun jaksat pitää sitä. (Neljäs seinä rikkoutuu)
Ja kiitos Sinä lukija, kun luet.
Jos et ole jo aikaisempia johtokunnan esittelyjä lukenut, niin tässä alla kaksi aiempaa postausta
Ja nyt kun johtokunta on järjestäytynyt ja esittäytynyt, on aika kääntää bloginkin katseet kohti kevään produktiota ja sen tekijöitä. Tulossa on juttuja harjoituksista, kulissien takaa, näyttelijöistä, näyttelijöiden työstä sekä tietenkin näytelmän esittely. Älä jätä edes kiusallasikaan lukematta.
Muista seurata Kuopion ylioppilasteatteria facebookissa sekä instagramissa.