Siirry sisältöön

Promokuvaukset

Kuopion ylioppilasteatterin Räiskäleet II promokuvat otettiin 16.11, eräänä lauantai päivänä.

Kuopion ylioppilasteatterin Räiskäleet II promokuvat otettiin 16.11, eräänä lauantaipäivänä.  Kuvauspäivä alkoi kello kahdentoista aikaan lukemalla.

Kuvauspäivänä lukemalle rakennettiin oma studio, joka saatiin aikaan pienellä vaivalla ja edullisesti omin voimin. Ensimmäistä kertaa kokeiltava studion rakentaminen onnistui. Ei ole ollenkaan pois suljettu ajatus, että tällä tavalla tehtäisiin jatkossakin oma studio omin hartiavoimin promokuvia varten. Kuvat  saatiin näyttämään pienellä vaivalla laadukkaille. Lainatavaroilla ja oman teatterin työvoimalla rakennetussa studiossa pöllysi höyheniä ja kulki epämääräisiä henkilöitä meikeissä, mutta sellaista se vähän on. 

Samalla tehtiin testimeikkejä ja -maskeja esiintyjille. Luvassa on palohaavoja ja riivattuja hahmoja. Sekä kanoja.  (Kuva: Olga Roitto)

Palovammoja partaliimalla. (Kuva: Olga Roitto)

Esimerkiksi palovammoja Räiskäleisiin tehtiin partaliimalla, jota käytetään myös höyhenien liimailemiseen kulmarvoihin. Partaliima testissä mitään allergisia reaktioita ei onneksi tullut kellekään. Palohaavoihin saatiin partaliimaa ja nenäliinapaperia (tuskin oli Nessua) käyttäen tekstuuria ja palohaavat saatiin kunnolla ruvelle. Testissä oli myös uudenajan hybridikanoille soveltuvaa väriä helttaan sekä ne surullisen kuuluisat höyhenet kulmakarvoihin. Höyhenistä puheen ollen… 

Kuvan höyhenet olivat kuvausten sotkuisia osuus. Niitä nypittiin taustakankaasta kauan ja hartaasti sekä uskottiin vielä kolme päivää kuvausten jälkeen keuhkoista. 

Höyheniä oli kaikkialla. Niitä oli mustassa taustakankaassa, niitä oli lattialla, niitä oli jokaisen kuvauksiin osallistuneiden vaatteissa ja sukissa. Höyheniä yskittiin keuhkoista vielä kolmen päivää kuvausten jälkeen ja luultavasti kun niistä kunnolla päästään eroon, tehdään tuttavuutta uudelleen kenraalissa ja viimeistään ensi-illassa. 

Lisää höyheniä. (Kuva: Alvar Toivonen)

Sen lisäksi että saatiin ’törkeen hienoja’ kuvia promokuvauspäivänä testattiin testimeikit, tehtiin listaa viimeisimmistä hankinnoista sekä pidettiin syyskokous. 

Räiskäleet II esiintyjät yhteiskuvassa onnistuneiden promokuvien jälkeen. (Kuva: Alvar Toivonen)

Kuvat valmistuivat työryhmän katsottavaksi ja valikoitavaksi 21.11. Niitä voi bongailla instagramissa ja facebookissa tästä päivästä lähtien ensi-iltaan asti! 

PS.  Ja kuvattiin sitä lyhyt trailerikin. Seuraa  KYTiä facebookissa tai instagramia niin olet aina teatterin hermoilla… ei kun.. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.