Tunnelmia ennen paikalle saapumista:
Eetu Leinonen: Hyvä boogie kun Lappeenrannan veto meni niin hyvin ja eilen saatiin treenattua.
Sini Puusti: Jee! Hyvä fiilis ja aina vaan paranee. Tsemppiä kaikille!
Ville Kumpulainen: Tämän asenteen kun saisi pidettyä iltaan asti.
Kurkistus kulissien taakse
Ennen esitystä
Jälleen puemme roolivaatteet yllemme mukanaan tuttu hiki. Laitamme hiukset ja meikit kohdilleen ja hahmomme pääsevät elämään.
Kokoonnumme teatterilavalle ja fiilistelemme lavasteita. Energia lavalla on todella lupaava ja innostava.
Teemme alkulämmittelyt. Fyysisesti lämmittelemme niin, että jokainen meistä vuorollaan näyttää liikkeen, jota keho kaipaa, ja loput tekevät perässä saman. Joukkoon mahtuu niin sykettä nostavaa liikuntaa kuin venyttelyäkin. Aapo vetää meille hyvän äänilämmittelyn. Keskittymisessä käytämme jälleen kuppabanaania. Nyt on lämmiteltynä koko kroppa ääntä ja aivoja myöten.
Kun ovet ovat kiinni ja esitykseen on vielä hetki aikaa, pääsevät teatterikärpäset liitelemään vapaana. Jes, tänään on meidän kauan odotettu Ensi-ilta! Tiia ikuistaa ikimuistoisia hetkiä kamerallaan. Nautimme energiasta, mikä leijuu jo lupailevasti lavalla.
Lopuksi huudamme yhteen ääneen kannustushuutomme: ”Kultainen vasikka, ep-ep-epäilemättä!” Keräännymme sermien taakse ja hiljennymme. Valot pimenevät ja yleisö saapuu sisään. Askeleet kantautuvat korviimme katsojien kiivetessä rappuja pitkin paikoilleen. Puheensorina kutittelee korviamme.
Sermien takana on lämmin tunnelma
Minulla on viltti, jonka alle nappaan myös toisen näyttelijän. Viltti pitää meidät lyhytmekkoiset lämpimänä! Istun toisen näyttelijän jalkojen juurelle ja kysyn, haluaako tämä hieroa minua. Kohta neljä kättä pyörittelee hartioitani. Näin meillä. Henna antaa meille vielä Carmolis-tipat kuin kanaemo tipusilleen. Nyt kaikki on kohdallaan.
Tunnarimme alkaa soida ja yleisö hiljenee. Nyt se on menoa!
Esityksen aikana
Aina ennen lavalle siirtymistä tapahtuu paljon hauskaa sermin takana, vaikka hiljaa olemmekin. Milloin tanssiliikkeitä, milloin toisen roolisanojen imitointia ja hauskoja ilmeitä. Joku ottaa nokoset ja toinen pelleilee vieressä.
Ensimmäinen näytös
Esitys kulkee hyvin. Tuntuu, että energia vain kasvaa kohtaus kohtaukselta. Katsomo on täysi ja yleisö on ihanasti mukana välillä naureskellen ja reagoiden.
Näytös menee reippaasti ja valot pimenevät. Käymme pimeässä vaihtamassa lavasteet toiseen näytökseen valmiiksi. Hupainen tunnarimme soi taustalla. Kaikki kerkeävät tehdä tarvittavat siirrot ja piiloutua sermin taakse. Nyt alkaa toinen näytös ovikellon saattamana.
Toinen näytös
Paljon energiaa ja hauskoja hetkiä. Yleisö vaikuttaa olevan hyvin mukana. Tulee väliaika. Hahmot jäävät stilliin ja valot pimenevät. Yleisö menee kahville ja pullalle.
Väliaika
Kun yleisö on poistunut tilasta, me vaihdamme sillä aikaa lavasteita, käymme korjaamassa hiukset ja meikit, tuulettelemme, vaihdamme tuntemuksiamme ja tarpeen vaatiessa käymme vessassa. Kaikki pihisevät into pinkeänä. Tämä on mahtavaa!
Piiloudumme sermien taakse ja innokkaan puhevyöryn saattelemana yleisö palaa paikoilleen. Kolmas näytös alkaa. Tunnari soi ja valot vaihtuvat.
Kolmas näytös
Energia on vieläkin parempi! Yleisö reagoi ihanasti ja roolihahmot elävät täysillä.
Näytös sujahtaa hetkessä ohi. Keräännyme riviin ja kumarramme yhdessä. Saamme hyvät aplodit. Juoksemme sermin taakse ja aplodit jatkuvat. Palaamme uudestaan kumartamaan ja taputamme myös yleisölle.
Esityksen jälkeen
Yleisössä on tuttuja ja tuntemattomia. He ovat ihanan avoimia ja antavat hyvää palautetta. Osalle on muodostunut lempihahmoja. Mieleenpainuvin palaute on, että esitys aina vain parani loppua kohden. Myös ilmeitämme kehutaan. Osa meistä saa kukkia ja halauksia. Meistä otetaan kuvia. Mieleeni jäi kun yksi katsojista kertoi, että meistä näkyy kuinka intohimoisia olemme.
Kun yleisö on lähtenyt, korkkaamme alkoholittomat ja – holilliset skumpat ensi-illan kunniaksi. Kehumme toisiamme ja olemme iloisia, kiitollisia ja hämmästyneitä illan kulusta.
Ensi-iltajuhlat
Matkamme jatkuu kohti ensi-illan jatkoja. Nyt ne pidetään Henna-Riikan ja Mallan kotona. Kokoonnumme pöydän ääreen, joka notkuu herkuista. On sipsiä, dippiä, karkkeja, popcorneja ja croisantteja. Nam! Puhumme kaikesta maan, taivaan ja teatterin välillä.
Meitä on monta ja keittiö on aika pieni, joten siirrymme olohuoneeseen ja tietysti kannamme herkut mukanamme. Olohuoneessa meitä viihdyttävät myös Hennan kissat.
Käymme yhdessä läpi esityksen kulkua ja herkuttelemme. Juhlimme tätä hienoa saavutusta, jonka parissa olemme koko kevään työskennelleet. Tästä alkaa hyvä esityskausi.
Pelaamme hauskoja seurapelejä ja viihdymme toistemme seurassa pitkään. Minä, Tiia ja Aapo olemme ensimmäiset lähtijät noin klo 3.20 aamuyöllä. Asumme kaikki samalla suunnalla ja Aapo ajaa meidät kotiin. Matkalla meitä valaisee upea täysikuu. On ollut huippu ilta! Muut olivat juhlissa pitkälle aamuun saakka. Henna-Riikka oli tehnyt hienovaraisen vinkin ja pukenut yövaatteet päälle, jolloin loputkin juhlakansasta olivat siirtyneet koteihinsa nukkumaan.
Ensi-illan jälkeiset fiilikset
Miltä nyt tuntuu?
Henna-Riikka Ullgren: Minusta tämän päivän esitys meni ihan pirun hyvin. Oli hyvät energiat, hyvä yleisö ja kaikki veti ihan älyttömän hyvin. Tuntui, että tähän mennessä kaikki veti kaikista parhaimpana mitä nyt on ollut. Meillä meni ihan älyn hyvin ja minä olen ylpeä meistä kaikista.
Emmi Vuorinen: Kai se hyvin meni. En unohtanut kovin monta vuorosanaa. Yleisö näytti ihan tykkäävän ja tuli kehuja.
Ville Kumpulainen: Kyllähän tuo porukka veti ihan hyvästi. Rekvisiittamuutos toi haastetta keskittymiseen.
Olga Roitto: Meni todella todella hyvin. Todella hyvä Kuopion ensi-illaksi. Aidosti oli ihana nähdä esitys nyt juuri tässä tilassa ja noissa lavasteissa, koska emme ole aikaisemmin edes päässeet harjoittelemaan kyseisessä tilassa. Hyvä energia oli. Oli tosi ilo katsoa esitystä. Niin herkullisia tapahtumia on sattunut viimeaikoina. On ihanaa, että saadaan tarjota näin kiva juttu yleisölle ja toivottavasti yleisökin pystyy nauttimaan ja tulee vielä jatkossakin katsomaan meidän juttujamme. Hyvin oli väkeä tänään.
Kiitos koko työryhmälle upeasta päivästä! <3
Blogiterveisin: Sini ja Tiia
Kirjoittanut: Sini Puusti
Kuvat: Tiia Weckström