Siirry sisältöön

Kultainen vasikka

Kultaisen vasikan mainoskuva. Kuvassa KYTin logo, kultaiseksi maalattu hahmo ja 50 euron seteleitä leijailemassa.

"Haa rahaa, aina rahaa, siitä aina on kysymys! Rahanvalta, se rahanvalta, hulluiksi se ihmiset tekee!"

Kuopion ylioppilasteatteri esittää Maria Jotunin klassikkonäytelmän "KULTAINEN VASIKKA"

Näytelmässä pyöritellään rikkauden ja rakkauden kysymyksiä. Sota-aika on saanut ihmiset hulluiksi rahan vallasta ja saanut heidät pyrkimään ylellisyyteen keinolla millä hyvänsä. Se kuka toimii viekkaasti pula-aikana voi ansaita itselleen sievoisen summan. Köyhyyteen ja kurjuuteen kyllästynyt Eedit vaatiikin aviomiestään Jaakkoa keinottelemaan heille rahoja ennen kuin on liian myöhä. Raha-asiat kiristävät aviopuolisoiden ja myös koko perheen välejä. Rahalla saa aina rakkautta, mutta rakkaudella kuitenkin huonosti rahaa.

Ensi-ilta pe 19.4. klo 19

Muut esitykset:
ma 22.4. klo 19
ke 24.4. klo 19 LOPPUUNMYYTY
to 25.4. klo 19
ke 8.5. klo 19
to 9.5. klo 19
su 12.5. klo 19

Liput: 10 € / 8€ (alennusryhmät opiskelijat, työttömät, eläkeläiset)
Kysy ryhmäalennusta!
Lippuja saatavilla ovelta puolta tuntia ennen esityksen alkua (vain käteinen).
Varaukset: kuopionylioppilasteatteri@gmail.com tai tekstiviestitse 044 576 8416
Esityspaikka: Kulttuuriareena 44 (Kauppakatu 44, Kuopio)
Esityksen kesto: n. 2 h, sisältää väliajan

Ohjaaja: Olga Roitto

Rooleissa:
Henna Ullgren
Niina Räsänen
Malla Kosunen
Eetu Leinonen
Emmi Vuorinen
Sini Puusti
Olga Kurikka
Ville Kumpulainen
Tiia Weckström

Puvustus: Riikka Hänninen
Lavastus: Oona Tiitinen

Yhteistyötahot:
Kulttuuriareena 44
Tukeva-työvalmennussäätiö (Musapaja &Elävä kauppa)
Kehysliike Sallinen
Kaffeteria Mummola
Cybershop
K-supermarket Veljmies

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *