Tervetuloa Kuopion ylioppilasteatteriin!

Ei! Ei tarvitse olla ylioppilas!

…tai muutoinkaan yliopistolainen, eikä ylipäätään opiskelijakaan tarvitse olla, tullakseen mukaan KYTin toimintaan. Täysi-ikäisyys on useimmiten toivottavaa, joskaan ei sekään ole pakollista. Kyllä meille saapi tulla, hyvät tyypit ja teatteri-intoilijat.

Uutta verta rekrytoimme aina syksyisin pidettävien pääsykokeiden kautta. Joukkoomme kaivataan lahjakkaiden näyttelijöiden lisäksi valo-, ääni-, yms. näyttämötekniikan osaajia tai niistä kiinnostuneita, ohjaajia, kirjoittajia, lavastajia, puvustajia, maskeeraajia, sekä tuottamisesta, tiedottamisesta, vaikka kuiskaamisestakin tai ihan vain järjestö-/kerhotoiminnasta kiinnostunutta väkeä. Kokeneemmat teatterintekijät esim. muista ylioppilasteattereista voivat hypätä kyytiin kesken kaudenkin.

Me olemme: kuopiolaisia nuoria, ja nuoria aikuisia, joille teatterin tekeminen on harrastus, elämäntapa ja/tai elinehto. Tuotamme vuosittain 1-2 isompaa ensi-iltaa, joiden ohella improilemme, keikkailemme ja häröilemme milloin missäkin, yhteisöllisyyttä ja ilonpitoa unohtamatta. Jäsenillemme järjestämme koulutuksia teatterin eri alueilta, ja osallistumme mm. Suomen ylioppilasteatteriliitto SYTY ry:n kursseille. Teatterin lisäksi saatamme touhuta vaikka kuunnelmien, musavideoiden tai lyhytelokuvien parissa. Vuotuinen vaihtuvuus KYTin riveissä on ollut viime vuosina huomattavan suurta, ja aina osa lähtijöistä jatkaa matkaansa näyttämötaiteiden ammattilaisiksi, mm. opiskelemaan näyttelijäntyötä, tai teatteri-ilmaisun ohjaajaksi. KYT toimii Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) siipien suojassa, ylioppilaskunnan sääntömääräisenä kerhona. Olemme yhteistyössä mm. Kuopion kaupunginteatterin, Tanssiteatteri Minimin, Kallava-teatterifestivaalin, sekä lukuisien muiden tahojen kanssa.

Keväällä 2012 jouduimme luopumaan Työnkulmalla sijainneesta omasta teatterisalista. Sittemmin olemme esiintyneet vähän missä sattuu. Aina on näyttämö jonnekin saatu pystytettyä. Tärkeä kulmakivi sijaintiemme joukossa on ollut, ja tulee olemaan yliopiston Lukema.

Kuopion ylioppilasteatteri - Taiteen tiellä jo vuodesta 1977


Kuopion ylioppilasteatteri on vuonna 1977 perustettu kuopiolainen harrastajateatteri, joka pyrkii edistämään nuorten aikuisikäisten teatteriharrastusta tekemällä ennakkoluulotonta, tuoretta ja kunnianhimoista teatteria. KYTille on muodostunut oma ja arvostettu asema Kuopion rikkaaseen kulttuurielämään. Vaikka vaikeitakin aikoja on ollut pitkän historian aikana, kamelin selkä ei ole katkennut vaan teatterin kieli ja muoto ovat muovautuneet aina tilanteen mukaan. 2000-luvulla Kuopion ylioppilasteatteri on myös profiloitunut aktiiviseksi SYTY-teatteriksi, jota kautta arvokasta verkostoitumista on syntynyt myös muiden kaupunkien ylioppilasteattereihin. Kuopion omassa teatterikentässä KYT on tehnyt myös hyvin paljon yhteistyötä niin ammattilais- kuin muiden harrastajateattereiden kanssa.

KYTissä on tällä hetkellä jäseniä noin 20. Vaikka teatteri onkin Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan alainen kerho, ei kyttiläisten tarvitse olla välttämättä yliopisto-opiskelija, tai edes ylioppilas. Jäseniä on aikojen saatossa ollut runsaasti myös mm. Savoniasta (MusiTasta, Muotoiluakatemiasta, Tekusta yms), ja onpas meillä ollut muutama oikeissa töissäkin käyvä jäsen.

Uusia jäseniä otamme syksyisin järjestettävien pääsykokeiden kautta. Hakea voi niin näyttelemisestä, ohjaamisesta, käsikirjoittamisesta, lavastamisesta, puvustamisesta kuin kaikesta muustakin teatteriin liittyvästä tekemisestä kiinnostunut. Pääsykokeista ilmoitamme syksyn alussa mahdollisimman monessa paikassa, mm. eri oppilaitoksissa. Ja tietysti näiltä sivuilta löytää kaikkein kuumimmat infot, joten kannattanee "pysytellä kanavalla".